6 Results for month: 11/2016

Edustusjoukkueen harjoitukset käyntiin Pullerilla

Hämeenlinnan Jalkapalloseuran miesten edustusjoukkue aloitti maanantaina valmistautumisensa Tampereen Kolmoseen. Joukkue harjoitteli reilun tunnin intensiivisen harjoituksen Pullerin tekonurmella päävalmentaja Lauri Hakasen johdolla. Tulevalla kaudella edustusjoukkue harjoittelee kolme kertaa viikossa Pullerilla, jonka lisäksi pelaajilla on mahdollisuus omatoimiseen voimaharjoitteluun CrossFit Ilveksen tiloissa. Ensimmäisissä harjoituksissa oli paikalla suurin osa viime kauden ... More

Hämeenlinnan Jalkapalloseuran pelaajat Kuopion SM-Kisoissa

Suomen valtakunnalliset taitokilpailut kilpailtiin tänä vuonna Kuopiossa viime viikonloppuna. Osallistumisoikeus kilpailuun oli kaikilla E10 –ikäluokan ja sitä vanhemmilla piirinmestareilla, sekä piirin taitokisoissa kultamerkin saavuttaneilla. Hämeenlinnan jalkapalloseuraa lähti edustamaan kolme piirinmestaria sekä 9 muuta kultamerkin saavuttanutta, joista 9 tyttöä, 3 poikaa. D- ja C –ikäluokat kilpailivat lauantaina omana sarjanaan. Kaikilla hämeenlinnalaisilla kisat ... More

Onnistuneet taitokisat takana!

Hämeenlinnan Jalkapalloseura järjesti onnistuneesti Tampereen Piirin syksyn taitokilpailut lauantaina 5.11. Säästöpankki Areenalla Hämeenlinnassa. Syksyn taitokilpailuihin osallistumisoikeuden saavutti ansaitsemalla vähintään hopeisen taitomerkin joko Tampereen Piirin kevättaitotapahtumassa tai piirin hyväksymässä seuran omassa taitokilpailussa. Piirin taitokilpailuista oli mahdollisuus lunastaa osallistumisoikeus Kuopiossa käytäviin valtakunnallisiin SM-taitokilpailuihin, ... More

Hämeenlinnan Jalkapalloseuran kausi 2016 oli menestys!

Kausi 2016 on viety päätökseen ja uusi kausi kolkuttaa jo ovella. Nyt on hyvä aika luoda katsaus päättyneeseen kauteen ja samalla hieman kurkistaa tulevaan kauteen - aloitettu muutosprosessi jatkuu vielä! Päättäjäigaalan kuvamateriaalia löydät: Päättäjäiset 2016 kuvat Facebookissa Päättäjäisgaala 2016 Elenia Areenalle kerääntyi lähes 600 seuran pelaajaa, toimihenkilöä ja vanhempaa juhlistamaan pelikauden päättäjäisiä. Seuran ilmeen mukaisesti gaalassa ... More

Kauden 2016 huipennus viikonloppuna: Piirin taitokilpailut ja HJS:n päättäjäiset!

Hämeenlinnan Jalkapalloseuran pelikausi 2016 on loppuhuipennusta vaille valmis. Viikonloppuna kisaillaan Säästöpankki Areenalla Tampereen Piirin taitokilpailut ja sunnuntaina HJS viettää kauden päättäjäisiä Elenia Areenan lämmössä. Piirin taitokilpailut Taitokilpailut  käynnistyvät lauantaina aamu yhdeksältä nuorimpien F8 ja F9 ikäluokkien ilmoittautumisella. E10 ja E11 aloittavat kisaurakkansa ilmoittautumisella kello 11.15 ja päivän päättää vanhin ryhmä, ... More

Mika Pulkkinen Hämeenlinnan Jalkapalloseuran valmennuspäälliköksi 1.1.2017

Mika Pulkkinen aloittaa Hämeenlinnan Jalkapalloseuran valmennuspäällikkönä 1.1.2017 ja samalla seura uudistaa organisaatiorakenteensa palvelemaan paremmin valmentajien koulutusta ja pelaajakehitystä. Mika Pulkkinen on 43-vuotias Kotkasta kotoisin oleva vahvan pelaajauran tehnyt valmentaja, joka ammattilaisurallaan on edustanut mm Hollantilaista Heerenveeniä ja Itävaltalaista SW Bregenziä. Kotimaassa hän on edustanut TP-Seinäjokea, AC Allianssia, KTP:ta ja KooTeePee:ta. ... More