Aamuharjoitukset osana opiskelijan arkea


31-vuotias Vihdistä kotoisin oleva Lauri Hakanen aloitti lyseon lukion urheilulinjan valmentajana Hämeenlinnassa viime kesänä. Nyt on menossa ensimmäinen lukuvuosi urheilulinjan valmentajana. Ennen Hakasta hommassa toimi Jussi Lempinen. Lempisen jättäytyessä hommasta pois, avautui paikka Hakaselle.

  • Kun minulle tarjottiin paikkaa ja oli mahdollisuus aloittaa uudessa tehtävässä, otin sen ilomielin vastaan. Haluan kehittyä valmentajana ja tämä on hyvä mahdollisuus siihen.

Hakasen oma ura pelaajana kesti noin kymmenen vuotta.

  • Aloitin pelaamaan Nummelan palloseurassa, jota voidaan pitää niin sanotusti kasvattajaseuranani. 14-vuotiaana sitten aloitin kierroksen ja pelasin monissa eri seuroissa.

Hämeenlinnassa Hakasella on nyt vierähtänyt jo viisi vuotta. Viimeiset pari vuotta hän on tehnyt valmennushommia. Aikoinaan hän pelasi FC Hämeenlinnassa ja on myös valmentanut joukkuetta. Hakanen on ollut mukana myös maajoukkuetoiminnassa muun muassa fysioterappeutina. Rooli urheilulinjan valmentajana merkitsee Hakaselle paljon.

  • Minulla on kova halu kehittyä valmentajana, jotta voin parhaalla mahdollisella tavalla auttaa yksilöitä kehittymään pelaajina.

Urheilulinjan opiskelijoilla on lajiharjoitukset kolmesti viikossa aamu-aikaan. Harjoitukset ovat tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

  • Tällä hetkellä aikataulullisesti harjoitukset sopivat parhaiten aamuaikaan. On tärkeää, että opiskelijat pääsevät keskittymään urheiluharjoituksiin heti aamusta. Jos harjoitukset olisivat esimerkiksi keskellä päivää se olisi erittäin hankala sovitus. Kun harjoitukset ovat aamulla, pääsevät opiskelijat keskittymään päivällä opiskeluun koulussa.

Urheilulinjalla pelaajia halutaan kehittää ja totuttaa nopeasti huippu-urheilijan valmennusrytmiin. Tähän rytmiin kuuluvat koulun harjoitukset aamuisin ja seuran harjoitukset iltaisin. Päivät vierähtävät koulun penkillä.

  • Opiskelijoilta vaatii paljon jaksamista, jotta he jaksavat osallistua harjoituksiin aamuisin. Heillä on myös seurajoukkueen pelejä ja harjoituksia iltaisin ja opiskelukin pitäisi hoitaa tasapainoisesti urheilun kanssa.

Urheilulinjan opiskelijoilla on siis joukkuevalmennusta iltaisin, joka edesauttaa joukkueen kehitystä eteenpäin parhaalla mahdollisella tavalla. Urheilulinjan aamuharjoituksissa ryhmä on pienempi kuin joukkueharjoituksissa.

  • Tällaisessa pienemmässä harjoitusryhmässä on mahdollisuus kehittää pelaajia paremmin yksilötasolla eteenpäin. Yksilötasolla kehittyminen on tärkeä osa pelaajan arjessa.

Hakasen rooli opiskelijoille heidän valmentajanaan on lajiin liittyvä. Opiskelijat tarvitsevat tukea sekä vanhemmilta että opinto-ohjaajilta elämänhallinnassa. Arjen hallinta ja sen pyörittäminen on opiskelijoille tärkeää.

  • Valmentajana minulla on urheilullinen rooli opiskelijoiden elämässä. Annan pieniä vinkkejä parhaani mukaan sinne tänne, miten pelaajat pystyvät kehittämään itseään parhaalla tavalla eteenpäin.
  • Hyvä tukiverkko on opiskelijoille tärkeä, että he saavat oppia ja tukea urheilussa arjen ympärille. Myös omat seurajoukkuevalmentajat ovat nuorille tärkeänä apuna urheilun ympärillä.

Urheilulinjan opiskelijoille on oman lajivalmennuksensa lisäksi myös kaikille yhteisesti suunnattuja henkisen valmennuksen ja lihashuollon kursseja.

  • Lihashuollon kurssit ovat opiskelijoille tärkeitä, jotta he oppivat pitämään itsestään fyysisesti hyvää huolta ja sitä kautta kehittymään urheilijoina eteenpäin.

Opiskelijat saavat siis paljon oppia ja tietoa monesta eri lähteestä.

  • Se miten tiedon laadun ja määrän pystyy ymmärtämään ja omaksumaan nähdään vasta vuosien päästä. Jos tekee asiat hyvin ja keskittyy kunnolla, se näkyy positiivisesti tuloksissa.

Se, että opiskelijat halutaan totuttaa huippu-urheilijan valmennusrytmiin on avainasemassa matkalla kohti urheilijan uraa.

  • Kunnon valmennusrytmi on todella tärkeä lisä nuoren urheilijan arkeen. Niiden urheilijoiden, jotka haluavat päästä urallaan pitkälle, pitää harjoitella paljon myös koulun ulkopuolella ja ohjattujen harjoitusten lisäksi. Urheilulinja on paras lisä, jos haluaa tähdätä korkealle. Jossain vaiheessa yläkouluihinkin pitäisi saada mahdollisuus urheilulinjalle, jotta pelaajat pystyisivät kehittymään entistä enemmän jo yläkouluikäisinä.

Hämeenlinnan Jalkapalloseurassa Hakanen aloitti vuonna 2012. Alkuun hän toimi HJS:n fyysisenä valmentajana.

  • Ensimmäinen roolini HJS:ssä oli toimia fyysisenä valmentajana. Suunnittelin esimerkiksi fyysisiä harjoitteita eri ikäkausijoukkueille.

Tämän jälkeen toimenkuva on laajentunut.

  • Olen muun muassa järjestänyt valmentaja tutorointia seuroille sekä pitänyt huoltajakoulutusta jalkapalloon liittyen. Edustusjoukkueen valmentaminen kuuluu myös toimenkuvaani. Vuosi 2015 oli ensimmäinen vuosi keskittyen uuteen HJS-projektiin.

Vapaa-aikanaan Hakanen tykkää liikkua mahdollisimman monipuolisesti.

  • Kesällä tykkään olla vesillä ja kalassa niin paljon kuin ehdin. Talvella saatan vetää sukset jalkaan ja lähteä ladulle. Monipuolinen liikunta on minulle tärkeä osa omaa hyvinvointiani. Kun pääsen liikkumaan miten haluan, saan ajatukset irti kaikista muista asioista. Se helpottaa arjen pyörittämistä.

Siitä miten Hakanen näkee tulevaisuutensa ja mitä hän tulevaisuudessa tulee tekemään, on hän vielä hieman epävarma.

  • Sen kun tietäisi. Toivottavasti jatkan hommia jalkapallon parissa. Minulla on tällä hetkellä paljon erilaisia hommia. Urheilulinjan ja HJS:n lisäksi olen mukana myös maajoukkuetoiminnassa. Haluan yhtenäistää omaa toimintaani niin, että fokus pysyy niissä asioissa mitä teen.

Hämeenlinnasta ei ole mitään syytä kiirehtiä pois.

  • Hämeenlinnassa on paljon potentiaalisia pelaajia, jotka voivat kehittyä paremmiksi. Seuroja täällä pitäisi saada ylemmälle tasolle, jotta kilpajalkapalloa saataisiin Hämeenlinnassa eteenpäin ja enemmän esille.

Valmentaminen on Hakaselle mielekästä ja tärkeää työtä.

  • Toivottavasti tulevaisuudessa riittäisi valmennushommia. Valmentaminen on aika kausiluonteista hommaa. Se miten työt hoitaa vaikuttaa paljon siihen, mitä voi tehdä tulevaisuudessa. Jos hoitaa hommat hyvin on mahdollisuus kehittyä valmentamisessa ja kehittää itseään sillä saralla eteenpäin. Missä tulen toimimaan, sen aika näyttää.
    Teksti ja kuvat: Aki Huuhtola