C Sinivalkoinen SM-turnauksessa kuudenneksi


Hämeenlinnan Jalkapalloseuran C-pojat pelasivat viime viikonloppuna SM-turnauksessa Lappeenrannassa. Tie kyseiseen turnaukseen aukesi Etelä-Länsi -liigan kautta, jossa HJS on pelannut tällä kaudella. SM-turnaukseen otettiin mukaan Suomen 16 parasta joukkuetta, joten jo pääsy turnaukseen oli hieno saavutus. HJS:n pojat olivat kuitenkin päättäneet, että turnaukseen ei lähdetä kuvia kumartelemaan ja pelasivat koko turnauksen rohkeasti.

Lohkovaiheen otteluissa HJS voitti TP-49:n 2-0 ja pelasi FC Reippaan kanssa 2-2 tasapelin. FC Honkaa vastaan HJS pelasi hyvän ottelun, mutta Honka oli parempi maalein 0-2. Alkusarjan pisteiden perusteella HJS pääsi upeasti pelaamaan sijoista 1-8. Jatkosarjan ensimmäisellä kierroksella turnauksen loppuotteluun lopulta edennyt KuPS oli parempi maalein 0-3. Tämän jälkeen HJS voitti riemukkaasti PK-35:n 0-2. Viimeisessä ottelussa Honka oli niukasti 1-2 parempi. HJS:n loppusijoitus SM-turnauksessa oli kuudes sija.

Tämä on Hämeenlinnan Jalkapalloseuran kautta aikojen paras sijoitus poikien ikäluokissa. Menestys on merkki HJS:n pitkäjänteisestä ja laadukkaasta juniorityöstä ja palkinto poikien hyvästä harjoittelusta. Tämä antaa uskoa siihen, että myös jatkossa HJS pystyy pelaamaan tasaisesti Suomen parhaimpien joukkueiden kanssa ja haastamaan tasaväkisesti isoja seuroja.

HJS:n joukkueessa pelasivat Valtteri Ahokas, Aapo Haaja, Leevi Huovinen, Eetu Kajanto, Kasperi Kannisto, Eero Lamberg, Leevi Leiponen, Oskari Luoma, Kasperi Mikkola, Miiko Mäyränen, Matti Nokkonen, Joonas Orava, Agon Sadiku sekä Elmeri Supperi. Joukkuetta valmentavat Erno Virkki ja Teemu Haaja.