Haastattelussa Aapo Mäenpää


Hämeenlinnan Jalkapalloseuran kasvatti Aapo Mäenpää siirtyi talvella Ykkösen FC Hakasta Veikkausliigan hallitsevan mestarin Maarianhaminan IFK:n riveihin. Ikäluokkansa maajoukkueen runkopelaajiin jo vuosia kuulunut Aapo tavoitettiin harjoituskauden keskellä haastatteluun.

Aapo Mäenpää kerro vähän itsestäsi?

Aapo Mäenpää kotoisin hämeenlinnasta, pelailen jalkapalloa Ifk maarianhaminassa, 19 vuotias.

Millainen pelaajanpolku sinulla on ollut?

-Aloitin jalkapallon naperofutiksessa 4-vuotianaa, sitten menimme niilon kanssa hjs -97 joukkueeseen.
Hjs:ssä pelasin aina A junnuihin saakka, ja fc hämeenlinnassa pelasin ekat miesten pelit. Sitten siirryin hakaan 3 vuoden sopparilla, siellä pelasin A sm karsinnat ja sitten kesällä  miesten 1.divarissa kertyi vajaa 15 peliä koska polvi meni rikki elokuussa. Toisella haka kaudella miesten  pelejä kertyi noin 20. Ja nyt siirryin saarelle 3 vuoden sopimuksella. Lyhyesti siinä.

Mitkä ovat sinun vahvuutesi pelaajana?

-Vahvuuksia on laitapakkina pelatessa hyökkäysten tukeminen ja pallon kuljettaminen. Syöttäminenkin onnistuu ihan hyvin.

Missä osa-alueessa haluaisit erityisesti kehittyä tulevalla kaudella?

-Saada lisää nopeutta ja terävyyttä että pysyisi hyökkääjien perässä.

Kerro vähän miten ja miten paljon olet harjoitellut viimeisen vuoden aikana?

-Joukkueen kanssa treenejä ollut paljon ja sitten omalla ajalla käyty vähän potkimassa ja salilla.

Minkä verran harjoittelet viikkotasolla ja miten?

-5-7 treeniä viikossa, pallotreenejä, salitreeniä ja kehonhuoltoa.

Mitkä ovat tavoitteesi jalkapalloilijana?

– Tavoitteet on pelata ammattilaisena ulkomailla ja päästä A maajoukkueeseen.

Ovatko ystäväsi kannustaneet sinua saavuttamaan unelmasi?

-No ei ehkä kaverit niin kauheasti mutta sukulaiset juu.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

-Pelailen pleikkaa  ja kattelen netflixiä. Ja tietysti opiskelen sillon kun kerkiää.

Miten toteutat urheilijan elämäntapaa jossa tärkeimpiä asioita on harjoittelun lisäksi ravinto ja lepo?

– Syön terveellisesti päivittäin ja nukun vajaa 10h joka yö.

Koetko että sinulle on ollut merkitystä siitä miten syöt ja nukut?

-Tavoitteiden ollessa korkealla oikean ravinnon ja levon tärkeyttä ei voi liikaa korostaa.

Oletko luopunut jostain saavutustesi vuoksi?

– Aika itsekäs on pitänyt välillä olla ja vapaa-ajan tekemisistä on joutunut luopua.

Mitkä suunnitelmat tulevaisuuden suhteen?

-Nauttia pelaamisesta ammattilaisena ja pelata hyvä kausi liigassa.

Minkä neuvon antaisit junioreille, jotka haaveilevat pääsystä maajoukkueeseen?

-Jos haluaa kehittyä niin omalla ajalla kavereiden kanssa kentälle potkimaan.

Haluatko lähettää terveisiä?

-Terveisiä junioreiden vanhemmille, ostakaa mielummin lapselle pallo ja nappikset kuin tabletti!