Haastattelussa Tuuli Enkkilä


Hämeenlinnan Jalkapalloseurassa jalkapallon pelaamisen aloittanut Tuuli Enkkilä on nuoresta iästään huolimatta noussut Ilveksen naisten liigajoukkueen pelaavaan kokoonpanoon. Ikäluokkansa maajoukkuetoimintaan alusta alkaen kuulunut Tuuli on yksi niistä pelaajista, jotka ovat päässeet nauttimaan HJS:n järjestämästä aamuharjoittelusta yläkouluikäisille. Kiireisestä keväästä huolimatta Tuuli löysi aikaa haastattelun antamiselle kasvattajaseuralleen.

Tuuli Enkkilä, kerro vähän itsestäsi?
– Olen kohta 16-vuotias ja päätän kohta peruskoulun. Aloitin jalkapallon 4-vuotiaana naperofutiksessa ja nyt pelaan Ilveksen naisissa.

Mitkä ovat sinun vahvuutesi pelaajana?
– Minulla on hyvä syöttötaito, tekniikka ja osaan havainnoida peliä.

Missä osa-alueessa haluaisit erityisesti kehittyä tulevalla kaudella?
– Päätavoitteeni on kehittyä fyysisellä osa-alueella nopeudessa sekä räjähtävyydessä. Toki voin myös aina kehittää muitakin alueita vielä paremmiksi

Pelasit ensimmäisen Liigaottelun Ilveksen riveissä, mitä jäi päällimmäisenä mieleen?
– Peli tuntui normaalilta sarjapeliltä, mutta taso oli kyllä kovempi. 

Olet osallistunut HJS:n järjestämään aamuharjoitteluun Lyseon urheilulinjan mukana, miten tämä on tukenut sinun kokonaisharjoittelua?
– Se on ollut hyvä lisä harjoitteluuni, koska olen saanut lisää harjoituksia viikkooni.

Ovatko ystäväsi kannustaneet sinua saavuttamaan unelmasi?
– Kaikki ovat tukeneet  minua hyvin.

Mitä teet vapaa-ajallasi?
– Yleensä teen koulujuttua ja makoilen.

Miten toteutat urheilijan elämätapaa, jossa tärkeimpiä asioita on harjoittelun lisäksi ravinto ja lepo?
– Syön säännöllisesti ja hyvin sekä nukun riittävän määrän. Toki voisin parantaa vielä molempia.

Koetko että sinulle on ollut merkitystä siitä miten syöt ja nukut?
– Kyllä. Kun nämä tekee hyvin niin jaksaa paremmin harjoitella ja pelata.

Oletko luopunut jostain saavutustesi vuoksi?
-En mistään suuremmasta. Joskus jää joku pieni tapahtuma väliin, mikä harmittaa vähän.

Mitkä suunnitelmat tulevaisuuden suhteen?
– Haluaisin pysyä maajoukkueessa ja joskus vielä pelata ulkomaillakin.


Minkä neuvon antaisit junioreille, jotka haaveilevat pääsystä maajoukkueeseen?
– Jaksakaa harjoitella ja nauttia siitä tekemisestä sekä olkaa kärsivällisiä.

Haluatko lähettää terveisiä?
– Tsemppiä tulevaan kauteen kaikille futareille.