HJS jatkaa voittoputkeaan – TKT kaatui tennislukemin 6-0


Hämeenlinnan Jalkapalloseuran miesten meno Tampereen piirin Kolmosessa ei hyydy. Joukkue nappasi jo seitsemännen peräkkäisen voittonsa, kun Tampereen Kisatoverit kaatui kotikentällä tennislukemin 6-0. Kun sarjaa on jäljellä neljä ottelua, HJS johtaa sarjaa kuuden pisteen erolla Ilves-Kissoihin.

Ennakkoasetelman otteluun olivat selvät. HJS taistelee noususta Kakkoseen ja TKT on sarjassa kolmanneksi viimeisenä. Kun yleisö oli asettunut istumaan Kaurialan mukaville kuppituoleille, huomattiin, että HJS:n topparipariin oli tullut muutos, sillä Matias Cavén ei ollut kokoonpanossa. Hänen paikkansa Markus Joenmäen vierellä otti Niko Äkräs. Ottelun alussa TKT pystyi pitämään HJS hyökkääjät aisoissa ja hyviä maalipaikkoja kotijoukkueelle ei siunaantunut. Kun ensimmäistä jaksoa oli pelattu 13 minuuttia, HJS sai hyvästä 18 metristä vapaapotkun. Pallon taakse asettui HJS:n luottotoppari Markus Joenmäki. Miehen vahva laakapallo löysi tiensä vasempaan takakulmaan. Joenmäen tuuletuksesta tuli mieleen Kenny Dalglish, Liverpool ja vuosi 1978, kun king-Kenny nosti kädet pystyyn yhteensä 31 kertaa kyseisen kauden aikana. Joenmäen avausmaalin jälkeen kotijoukkueen peli vapautui ja TKT:n puolustuksella oli vaikeuksia etenkin liukkaiden hyökkääjien, Eetu Tapanaisen sekä Jere Suomalaisen, pitelemisessä. Kuusi minuuttia edellisestä maalista Suomalainen spurttasi keskeltä läpi, pisti pallon topparin ”tunnelista” itselleen eteen ja laukoi takakulmaa kohti. TKT:n maalivahti Lassi Rahikainen torjui jalallaan, mutta rebound-pallon viimeisteli varmasti verkon perukoille Niko Mikkonen. Kolmen minuutin jälkeen tästä osumasta Jerry Suomalainen pääsi puolittaiseen läpiajoon. Harhautus oli tuttua ”vettä korvasta” -tavaraa ja mies tyylitteli 3-0 -lukemat tyhjään rysään. Ensimmäisen puoliajan lopulla pelaajavalmentaja Lauri Hakanen vapautti Eetu Tapanaisen läpiajoon. Edun vahva juoksu päättyi näyttävään sijoitukseen oikeaan takakulmaan ja taululle kirjattiin taukolukemiksi murskaavat 4-0.

Toisella jaksolla molempien joukkueiden peli hieman lässähti, kun ottelun voittajasta ei ollut enää epäselvyyttä. HJS sai muutamia hyviä hyökkäyksiä, mutta huolellisuus puuttui otteista ja lisämaaleja ei jakson alussa nähty. Vierasjoukkueen vaarallisin pelaaja oli keskikentällä peliä rakennellut Mohammed Salim. TKT pääsi pari kertaa hyvään tekopaikkaan, mutta kotijoukkueen maalivahti Ville Kalervo pelasti nuo tilanteet näyttävästi. Kalervo on päästänyt tällä kaudella taakseen vasta 11 osumaa ja se on koko sarjan selvästi vähiten. Yhteistyö toppareiden kanssa toimii hienosti ja Kalervon lähitorjunnat ovat vahvaa kansallista kärkitasoa.  HJS teki toisella jaksolla kolme pelaajavaihtoa toisella jaksolla ja sai lopussa hyvää painetta vastustajan maalille. Yritys palkittiin ottelun lopussa, kun Matti Jussila pääsi vastahyökkäyksen päätteeksi viimeistelemään kotijoukkueen viidennen maalin. Pari minuuttia edellisestä Eetu Tapanainen tyylitteli loppulukemiksi 6-0 kauniilla tsipillä maalivahdin yli.

Ottelun tähtiraadin puheenjohtajana toimi tällä kertaa hollantilainen huippuvalmentaja Jan De Jonge. Mies on tällä viikolla ollut antamassa Hämeenlinnassa tärkeää valmennusoppia. Kotijoukkueen tähdet:

3 tähteä: Lauri Hakanen
2 tähteä: Ville Kalervo
1 tähti: Matti Jussila

De Jonge piti näkemästään.

– Ensimmäisellä jaksolla HJS oli tehokas ja peli oli käytännössä ohi jo ensimmäisen jakson jälkeen. Toisella jaksolla fokus hieman katosi, kuten usein tällaisessa tilanteessa käy.

– Lauri Hakanen oli todella hyvä ja aktiivinen kotijoukkueen keskikentällä. Myös Eetu Tapanainen oli hyvä, mutta hän oli toisella jaksolla hieman liian itsekäs ratkaisupaikoissa. Maalivahti Kalervo oli vakuuttava läpi ottelun.

14-vuotias Lauri Kesti on ollut miesten mukana muutamassa pelissä. De Jonge näkee tämän hyvänä kehityksenä.

– Ei ole kyse siitä, minkä ikäinen joku on, vaan kuinka hyvä hän on. Jos fysiikka riittää miesten tasolle, niin on hyvä, että poika saa pelata näitä pelejä.

Mies on pitänyt näkemästään HJS:n junioreiden harjoituksissa.

– Täällä on paljon hyviä ja taitavia pelaajia, mutta pelaajien tasoerot ovat melko suuria. Tämä on toki ymmärrettävää tämän kokoisessa kaupungissa.

HJS-TKT 6-0 (2-0)

13´ 1-0 Markus Joenmäki
19´ 2-0 Niko Mikkonen
22´ 3-0 Jere Suomalainen
41´ 4-0 Eetu Tapanainen
89´ 5-0 Matti Jussila
90´ 6-0 Eetu Tapanainen

Ottelun pöytäkirja
Artikkelikuva: Video Hasari / Riku Hasari

HJS jatkaa Kolmosen kärkipaikalla kuuden pisteen erolla Ilves-Kissoihin, kun sarjaa on pelaamatta 4 ottelua. Seuraava ottelu pelataan torstaina 7.9. Kaurialassa, kun Härmä ja HJS kohtaavat kauden toisessa paikallisottelussa! Ottelu alkaa klo 19.00.