Pallollisen pelaajan ohjaamisen nollatoleranssi


Jokainen kentänlaidalla pelejä seuraava äiti, isä, mummo, pappa, valmentaja jne. toivoo kentällä näkevänsä luovaa taitojalkapalloa jossa roihuaa pelaamisen riemu. Kuinka moni teistä kentän laidalla olevista aikuisista on pelin aikana ummistanut silmänsä ja kuunnellut millaisessa ympäristössä lapsemme pelaavat? Tämän kerran tehneenä, alkaa ihmettelemään mikä ihme saa lapset kerta toisensa jälkeen menemään aikuisten ajattelemattoman ohjauksen ja arvostelun kohteeksi.

Negatiivisen arvostelun ryöppy

Negatiivisen arvostelun määrä lasten jalkapallo-ottelussa on suunnaton. Viisas äitini on kysynyt minulta: ”Eivätkö aikuiset kentän laidalla todella usko, että lapset pelikentällä itse ymmärtävät milloin he epäonnistuvat ”.  Viisas kysymys jota jokaisen tahollaan on hyvä miettiä. Virheiden toistaminen vai positiivinen kannustaminen? Kumpi rohkaisee pelaajia luovaan taitojalkapalloon? Uskon teidän jokaisen tietävän vastauksen. Kun tieto on, loppu on vain tekoja. Kesän pelit näyttävät olinko oikeassa kentän laidalla olevien aikuisten tiedon suhteen.

Tietämätön antamassa vääriä ohjeita (esim. syötä, syötä ja syötä)

Aikuisilla on uskomaton tarve tuoda omaa tietämättömyyttään esille lasten jalkapallo-otteluissa. Ammattivalmentajana kun kuuntelen valmentajien, vanhempien, isovanhempien jne. ohjeita pelaajille, niin olen päätynyt tulokseen, että ohjeista ainakin 99,8 % on vääriä. Näillä 99,8 % ohjeista on lasten kehittymistä hidastava tai jopa estävä vaikutus. Otetaan esimerkki: Kenen mielestä 100m olympiafinaalin juoksun aikana valmentajan on hyödyllistä huutaa juoksuteknisiä ohjeita Usain Boltille;  lantio ylös, kantapää kiertää pakaran kautta, hartia rentoina jne.? Eikös jopa kuuluttajakin pyydä yleisöltä hiljaisuutta? Boltilla on kuitenkin kaikki asiat vakioitu eli rata millä juoksee, matka minkä juoksee, lähtöaika jne.

Miten on nuorella jalkapalloilijalla?  Ensinnäkin hänen täytyy tehdä näköhavainto koko ajan muuttuvasta ympäristöstään ja tämän näköhavainnon perusteella hän joutuu tekemään seuraavia päätöksiä:

  1. Syötänkö vai menenkö yksin?
  2. Syötänkö vastustajan maalivahdin ohi maaliin eli pyrinkö maalintekoon?
  3. Syötänkö mahdollisimman monen pelaajan ohi syvyyteen?
  4. Syötänkö leveyteen?
  5. Syötänkö minua tukevalle pelaajalle?Kun pelaaja on tehnyt valinnan kenelle syöttää,  joutuu hän tekemään seuraavat päätökset:
  6. Miten salaan tai harhautan ennen syöttöä?
  7. Milloin syötän?
  8. Mihin suuntaan viimeisen kosketuksen ennen syöttöä?
  9. Minkä syöttötekniikan valitsen?
  10. Millä kierteellä syötän?
  11. Millä voimalla syötän?

Kaikkeen tähän pelaajalla on aikaa sekunnin kymmenesosia ja samalla hänen täytyy hallita palloa. On normaalia ja hyväksyttyä, että Usain Boltia ei ohjata noin 10 sekunnin vakioidun suorituksen aikana. Nuorta pelaajaa kyllä ohjataan suorituksen aikana jonka kesto on sekunnin kymmenesosia  ja jonka aikana hän joutuu tekemään näköhavainnon perusteella 11-osaisen valintaprosessin. Surkuhupaisaa tässä asiassa on se, että 99,8 prosentista näistä ns. ohjeista on pelaajan kehittymistä estävä vaikutus.

Kuinka moni teistä ohjeita antavista aikuisista ehtii kentän laidalla tekemään tämän 11-portaisen valintaprosessin vaikka teillä ei ole edes palloa jota pitää hallita samanaikaisesti?

Otetaan tästä hetkestä alkaen käyttöön Hämeenlinnassa pallollisen pelaajan ohjaamisen nollatoleranssi. Kannustetaan, eletään, jännitetään mukana. Annetaan lasten peli-ilon roihuta kentällä.

Suomalaisen nuoren jalkapalloilijan puolesta,

Ari Seppälä
HJS, urheilutoimenjohtaja


WhatsApp Image 2016-08-06 at 18.59.37

Kuvassa kirjoituksessa mainittu viisas äiti.