C-Tytöt


 

C-tyttöjen joukkueessa harjoittelevat tavoitteellisesti, terveellisesti ja positiivisesti seuran 2005 ja 2006 syntyneet tytöt.

Harjoittelumme on muiden HJS joukkueiden tavoin monipuolista. Se tähtää terveeseen urheilijaan, jolla on monipuoliset tekniset ja taktiset, sekä kollektiiviset valmiudet ratkoa eteen tulevia haasteita niin harjoittelu- ja peliympäristöissä, kuin niiden ulkopuolella. Tällä kaudella fysiikkaharjoittelumme on entisestään monipuolistunut, kun valmennustiimin konsulttiapuna on ollut mm. fysioterapeutti Tomi Mäkelä. Lisäksi pelaajien fysiikkaa on kehitetty Crossfit Ilveksen tunneilla viikoittain. 

Pelikokoonpanot muodostamme yhdessä B-tyttöjen kanssa siten, että osallistumme C15 piirisarjaan ja alueliigaan, sekä BIII divisioonaan. Tämän lisäksi ikäluokkiimme kuuluvista 05  tytöistä osa harjoittelee ja pelaa jo tällä kaudella vakituisesti BI joukkueen kanssa. Kaikki tytöt kuitenkin avustavat tarpeen vaatiessa eri sarjoissa. Lisäksi C-tytöissä tullaan aika ajoin näkemään D-tyttöjä. 

Joukkueessamme ensimmäinen hyökkääjä on maalivahti ja ensimmäisenä puolustajana on hyökkääjämme, aivan kuten Johan Cruyff on sanonut omista joukkueistaan. 

“In my teams, the goalie is the first attacker, and the striker the first defender” 

Joukkueemme kantaa ylpeänä seuramme arvoja avoimuus, yhteisöllisyys, tavoitteellisuus ja positiivisuus, voit tulla rohkeasti mukaan, vaikka kautemme olisikin jo käynnissä. 

Tervetuloa katsomaan pelejämme! 


Ilmoittaudu joukkueeseemme

Muutitko kaupunkiin vai haluatko uuden harrastuksen? Ota yhteyttä toimihenkilöihin tai ilmoittaudu mukaan joukkueeseemme käyttämällä TÄTÄ ILMOITTAUTUMISLOMAKETTA.


Toimihenkilöt :
Joukkueenjohtaja Alina Mäki-Uuro 040 585 9358 alinatunturi77@gmail.com
Rahastonhoitaja Lasse Eerola 050 411 4573 Lasse.Eerola@pekoni.com
Vastuuvalmentaja Kai Savonniemi 050 412 3002 kai.savonniemi@hjs.fi
Valmentaja Janne Heinonen 045 633 3251 janne.heinonen@mekaaninen.fi
Valmentaja Simo Kimonen 0400 726 298 smj.kimonen@gmail.com

Harjoitukset

Harjoitusajat löytyvät alla olevasta Joukkueen tapahtumat -kalenterista


Joukkueen tapahtumat