HJS kehittää huippuvaiheen toimintaansa

Lauri Hakasen tähtäimenä on, että HJS:läisen pelaajan tunnistaa tulevaisuudessa jo logoa näkemättä

 

Lauri Hakanen aloitti HJS:n huippuvaiheen valmennuspäällikkönä marraskuun ensimmäisenä päivänä. Kolmeksi vuodeksi seuraan kiinnitetty Hakanen vastaa jatkossa seuran A- ja B-juniorijoukkueiden ja pelaajien kehittämisestä niin tytöissä kuin pojissa, Hämeenlinnan Lyseon lukion urheilulinjan aamuvalmennuksesta ja HJS:n valmennuslinjan kehitystyöstä osana muuta tiimiä. Lisäksi Hakanen jatkaa HJS:n edustusjoukkueen päävalmentajana.

“Työni on näin alkuun vastuualueellani oleviin joukkueisiin tutustumista, sillä niihin tulee muutoksia, kun ikäluokat vaihtuvat. Joukkueiden harjoituksia olen seurannut ja yrittänyt päästä heti kiinni siihen, millaisia pelaajia meillä on”, Hakanen kertoo.

“Tärkeää on myös, että pääsemme tutustumaan valmennustiimien osalta toisiimme ja avaamaan keskustelua joukkuekohtaisista tarpeista. En ole tuomassa valmista sapluunaa kenellekään miten asioita aletaan hoitamaan, vaan suunnitelmia kehitystyön eteen tehdään yhdessä esille tulevien tarpeiden mukaan”, Hakanen jatkaa.

Hakasen mukaan HJS:n tavoitteena on yhtenäistää ja vahvistaa seuralle ominaista pelitapaa eli luoda malli siitä, mitä on HJS:ssä pelattava jalkapallo.

“Lähdemme liikkeelle siitä, että saisimme aktivoitua harjoittelua siten, että lajiharjoittelussa olisi läsnä tietty intensiteetti ja vauhti varsinkin, koska harjoitusaikamme ovat lyhyitä. Kun saamme nämä asiat harjoituskentälle, kehitämme sitä kautta automaattisesti myös jalkapallofysiikkaa.“

“Harjoittelun painopisteet johdetaan nykyjalkapallon vaatimuksista. Huippusarjoissa juostaan todella paljon ja kovaa, ja samalla niin tekninen kuin taktinen vaatimustaso ovat korkealla. Tilanteenvaihtopelaaminen ja reagoiminen ovat suuressa roolissa. Kun esimerkiksi näiden asioiden harjoittelu yhdistetään kovaan vaatimustasoon ja vauhtiin niin monta muutakin pelaamiseen vaikuttavaa pientä asiaa kehittyy hiljalleen.”

“Meidän urheilun taso pitää olla korkealla, sillä jos et jaksa etkä pysty niin on erittäin vaikeaa tehdä muitakaan asioita kentällä”, Hakanen linjaa.

Pelitavan ja harjoituslinjan yhtenäistäminen helpottaa pelaajien siirtymistä ikäluokasta toiseen ja valmistautumaan myös mahdolliseen edustusjoukkuejalkapalloon. Vyyhtiä puretaan ylhäältä alaspäin.

“Alamme hiljalleen käymään läpi, millaisiin peruspilareihin edustusjoukkueen peli perustuu. Silloin niitä asioita voidaan kehittää systemaattisesti myös junioritoiminnassa, joka helpottaa siirtymiä eikä vaatimustason lisääntyminen hetkauta, kun pelaajille on opetettu jo samoja asioita.”

“Linja on muodostettava myös siksi, että vaikka valmentajat ja pelaajat vaihtuisivatkin niin pelaajien saama viesti pysyy samanlaisena. Emme puhu mullistavista asioista, vaan selkeistä painopisteistä siinä, mitä lajiharjoittelumme pitäisi sisältää. Jos jokaisella valmentajalla on erilainen näkemys siitä, mitä on HJS:läinen futis niin koko toiminnan punainen lanka on hukassa”, Hakanen kertoo.

HJS haluaa jalostaa fyysisesti ja henkisesti kyvykkäitä pelaajia

Hakasella on selkeä visio siitä, millaisia pelaajia HJS haluaa jatkossa huipputasolle tuottaa.

“Juoksuvoimaisia, urheilullisia ja taktisesti kyvykkäitä. Haluaisin kehittää myös tietynlaista henkistä aggressiivisuutta eli uskallusta viedä peliä ja tehdä aloitteita sekä opettaa keinoja pelin hallitsemiseen ja pallojen voittamiseen”, Hakanen listaa.

Hakanen makustelee tilanteella, jossa pelaajan tunnistaisi kentällä HJS:läiseksi jo ilman paidan logon näkemistä. Tavoitteena on, että pelaajat ikäluokasta riippumatta pelaisivat tunnistettavaa hämeenlinnalaista jalkapalloa.

“Se on tässä vaiheessa vielä kaukainen asia, mutta sen rakentaminen aloitetaan nyt pala palalta. Ensimmäinen vaihe on se, että saamme A- ja B-junioreiden asiat kuntoon ja steppiä edustusjoukkueeseen pienemmäksi”, Hakanen sanoo.

Hakasen mukaan on tärkeää, että jokaiselle pelaajalle löydetään omaa tasoaan vastaava harjoittelu- ja peliympäristö, jotta päivittäinen tekeminen on kehittävää ja vaativaa, ja jossa pelaaja saa vastuuta kehityksensä kannalta sopivasti.

“Pelipaikka ei määräydy syntymävuoden mukaan, vaan sen hetkisen tason perusteella.“

Pelaajille pyritään opettamaan paremmin kilpaurheilun lainalaisuuksia.

“Haluamme, että kilpailu ryhmien sisällä paranee, jotta pelaaja ymmärtää, että hän saa juuri sen mitä ansaitsee. Valmentajien on tärkeää huolehtia, että olemme riittävän tiukkoja siinä, että linja on yhtäläinen ja oikeudenmukainen jokaisessa ikäryhmässä. Teemme pelaajista jatkuvaa arviointia, koska nuorilla pelaajilla voidaan nähdä nopeitakin kehityspyrähdyksiä, Hakanen muistuttaa.

“Joskus taas kuntoutuminen vammasta voi olla parempi tehdä eri ryhmässä kuin mikä on oma kilparyhmä. Se on yksilökeskeistä näkökulmaa joukkueurheilussa, jolla pystymme luomaan jokaiselle pelaajalle järkevän paketin kehityksen maksimoimiseksi”, Hakanen avaa.

 

Teksti: Marko Kouhia