HJS kohtaa uusintaottelussa Granin


15. kesäkuuta HJS-GrIFK -ottelussa koettiin erikoinen tuomarivirhe, jonka seurauksena tuo ottelu pelataan uudelleen. Uusintaottelun aika on keskiviikkona, jolloin varmasti sisuuntunut Grani astelee Kaurialan nurmelle HJS:ää vastaan. Lisäsähköä kamppailuun tuo se, että HJS pystyi hieman yllättäen kukistamaan Granin viime viikon sunnuntaina vieraskentällä lukemin 0-2. Kaunialaisjoukkueella on siis rutkasti hampaankolossa ja keskiviikkona tullaan näkemään kova taistelu sarjapisteistä.

Kakkosen B-lohkon putoamiskamppailu on erittäin kutkuttava. Neljä viimeistä joukkuetta ovat neljän pisteen sisällä, joten kaikki on vielä auki. HJS on pelannut kaksi ottelua vähemmän kuin sen yläpuolella sarjataulukossa olevat joukkueet KäPa, FC Kiffen ja HIFK/2. Valkopaidoilla on siis hyvät mahdollisuudet nousta viivan yläpuolelle seuraavien kierrosten aikana. HJS:n valmennus tiedostaa tilanteen ja Lauri Hakanen sanoo kaikkien loppujen otteluiden olevan HJS:n kannalta ”finaaleja”. Taisteluilme on tapissa ja joukkueen otteet ovat olleet nousujohteisia. Viime otteluissa HJS:n puolustuspeli on ollut alkukautta parempaa. Joukkue on pystynyt paineen alla parempiin ratkaisuihin ja myös tarvittava nöyryys pallon kanssa on löytynyt.

Vierasjoukkue Grankulla IFK majailee sarjataulukossa kolmantena. Eroa kakkospaikkaan on kuusi pistettä ja sarjaa johtavaan Musan Salamaan jo 13 pistettä. Näyttää siltä, että vahvan kauden pelannut MuSa marssii lohkovoittajaksi, mutta Grani haluaa vielä tapella kakkospaikasta. Ennen kauden alkua Grani rankattiin yhdeksi vahvimmista ehdokkaista kärkipaikoille. Joukkueen viime aikaiset esitykset ovat olleet hieman nihkeitä, sillä viimeisestä kolmesta ottelusta saaliina on ainoastaa yksi piste. Viime lauantaina GrIFK hävisi vieraissa KaaPolle lukemin 2-0. Tällä kaudella joukkueen paras maalintekijä on ollut yhdeksän osumaa paukuttanut Daniel Langhoff.

HJS:n ja GrIFK:n välinen kamppailu pelataan Kaurialassa keskiviikkona 5.9. klo 18.30 alkaen. Otteluisäntä Parolan Rosolli tarjoaa sisäänpääsyn ilmaiseksi kaikille tähän otteluun! Lisäksi 100 ensimmäistä saavat ilmaisen kahvi & munkki -tarjoilun! Portit aukeavat klo 17.30. Tervetuloa!