HJS:llä mahdollisuus varmistaa sarjanousu keskiviikkona


Hämeenlinnan Jalkapalloseuran matka kohti Kakkosta saattaa saada huipennuksensa keskiviikkona, kun se matkaa Tampereelle sarjassa toisena olevan Ilves-Kissojen vieraaksi. HJS:n sarjanousu varmistuu voitolla tai tasapelillä, jolloin ero takaa-ajajiin kasvaisi tarpeeksi suureksi ennen kahta viimeistä kierrosta. Ilves-Kissoille ottelu on täten viimeinen mahdollisuus pitkittää taistelua sarjan ykkösjoukkueen paikasta. Voittamalla ottelun nousisi Ilves-Kissat neljän pisteen päähän HJS:stä. 

89 maalia 19:ssä ottelussa mässäilleen HJS:n maaliahneus kalpenee hieman tamperelaisille, sillä punapaidat ovat tehneet vielä kolme maalia HJS:ää enemmän. Jere Intala on nöyryyttänyt vastustajien maalivahteja peräti 24 kertaa.  

HJS saa vastaansa kovakuntoisen joukkueen, sillä tamperelaiset ovat pelanneet tappioitta viimeiset kahdeksan ottelua.  

– Sarjataulukon mukainen vastus. Ilves-Kissat on Kolmosen tasolle todella laadukas jengi kaikin puolin, joten meidän täytyy tehdä paljon pisteiden eteen. Kevään peli oli hyvä oppitunti, koska Ilves-Kissat pakotti meidät selkä seinää vasten varsinkin toisella jaksolla”, HJS:n päävalmentaja Lauri Hakanen summaa.  

HJS:n puolustuspelaaminen on ollut likimain täydellistä, sillä joukkue on päästänyt vain kolme maalia tämän kauden Kolmosessa. Maalivahti Eero Viljasen nollapeliputki on venynyt jo peräti 798 minuutin mittaiseksi.

– Olemme puolustaneet joukkueena hyvin läpi sarjan ja se on ollut yksi selvä kulmakivemme, jolla olemme saalistaneet pisteitä tiukoista paikoista. Kyse ei ole pelkästään maalivahdin ja puolustuksen hyvyydestä, vaan tuohon saldoon vaaditaan koko joukkueen panos, ja se on joukkuepeliä parhaimmillaan, Hakanen kertoo.  

Hakanen on koko kauden korostanut meneillään olevan hetken ja seuraavan pelin merkitystä. Huolimatta mahdollisuudesta nousujuhlaan, on fokus ollut harjoituskentällä tiukasti joukkueen pelaamisessa.  

– Mietimme vain sitä, miten meillä on keskiviikkona mahdollisimman hyvät keinot ottaa pisteitä mukaan. Viimeistelytreeneissä keskitymme muistelemaan kevään peliä ja sitä mitä meidän pitää pisteiden eteen tehdä.  

 

Ilves-Kissat – HJS Lamminpään kentällä keskiviikkona 11.9. kello 18.15.