Matka Espooseen päättää kolmen vieraspelin putken
Edustus miehetJulkaistu: 16.05.2026 19.53

Matka Espooseen päättää kolmen vieraspelin putken

HJS:llä on edessään haastava vierasreissu, kun se matkustaa Keski-Espoon tekonurmen hornankattilaan EBK:n vieraaksi.

Kokemuksen ja nuoruuden sekoituksesta rakennetun espoolaisryhmän kauteen on ehtinyt mahtua monenlaista läheltä piti -putoamisesta Suomen cupissa Vitosen FC POHU CJ Unitedille aina tämän viikon Ykkösen Tampere Unitedin pudottamiseen rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

Kakkosessa EBK on kerännyt neljästä ottelusta yhtä monta pistettä NJS-voitolla ja Ilves-tasapelillä. Tappiot se on kokenut ÅIFK:lle ja Pallo-Iiroille.

HJS lähtee sunnuntaihin kolmannelta sijalta yhdeksällä pisteellä. Kakkosessa kaatui viimeksi MuSa viime viikonloppuna, mutta Suomen cupissa matka pysähtyi keskiviikkona Veikkausliigan TPS:lle hyvän taistelun jälkeen.

HJS:n maalivahti Lauri Inkeroinen kertoo, että HJS:n alkukauden vire on ollut hyvä, ja hän uskoo sen myös jatkuvan.

”Meillä on tosi hyvä meininki päällä. Sarjapelit ovat menneet suht hyvin Honka-tappiota lukuun ottamatta. Pelaamme hyvää futista tällä hetkellä ja yleisesti ottaen meininki on tosi hyvä. Tässä on kiva tehdä hommia tavoitteiden eteen”, Inkeroinen juttelee.

Inkeroinen on pelannut maalillaan kuudessa ottelussa neljä nollapeliä, joista vaatimaton mies ei kuitenkaan ota liiaksi kunniaa itselleen.

”Ihan hyvin on oma alkukausi mennyt. Nollapelit kertovat siitä, että olemme puolustaneet pääsääntöisesti hyvin. Jos haluamme olla joukkue, joka taistelee noususta, puolustuspelaaminen on varmaan tärkein asia. Sitä olemme tehneet hyvin ja uskon, että pystymme jatkamaan samaa”, Inkeroinen kertoo.

CoE Groupin kummipelaaja ei ole urallaan pelannut vielä EBK:ta vastaan, mutta huomenna sekin muuttuu.

”EBK on kovaa vääntävä joukkue, joka puolustaa tiiviisti ja tekee kaikkensa voiton eteen. Varmasti tulee tiukka ja kova matsi, ja saamme tehdä voiton eteen kaikkemme”, Inkeroinen toteaa.

Molemmat joukkueet pelaavat kolmannen ottelunsa lyhyen ajan sisällä.

”Me olemme palautuneet kyllä. Tässä on ollut kaksi lepopäivää välissä ja tänään vähän käynnistelimme koneita, joten olemme varmasti valmiit huomiseen”, Inkeroinen vakuuttaa.

EBK ‒ HJS, Keski-Espoon tekonurmella sunnuntaina 17.5. kello 17.00.

Hämeenlinnan Jalkapalloseura Ry (HJS ry)

Härkätie 17, 13600 Hämeenlinna

Y-tunnus: 1582099-2

toimisto@hjs.fi / 045 120 5771

Toimiston aukioloajat:

Ma: suljettu

Ti: 13‒19, ke-pe: 9‒15.30