Kiffen jatkoi HJS:n tappioputkea


HJS:n miesten alkukausi Kakkosessa on ollut tahmea. Kolme kertaa suomenmestaruuden aikoinaan voittanut FC Kiffen syvensi HJS:n tuskaa hakemalla Pullerin illasta vierasvoiton lukemin 0-1 (0-0). Tappiosta huolimatta valkopaitojen ei ole syytä laittaa päätä pensaaseen. Peli-ilme oli positiivinen ja on vain ajan kysymys, koska pisteitä alkaa tulla. Kiffen on nyt saalistanut neljästä ottelusta kaksi voittoa ja kaksi tasapeliä. Joukkueen vahvasta puolustuksesta kertoo näiden otteluiden maaliero 2-0.

HJS lähti otteluun uudella toppariparilla. Markus Joenmäki oli kuumeen takia sivussa ja Honka-ottelussa loukkaantunut Paavo Ahola parantelee edelleen nilkkaansa. Apuja puolustukseen saatiin Ilveksestä, kun Mikael Almen ja Roope Huhtala esiintyivät HJS-paidassa. Molemmat miehet pelasivat varmasti ja eivät hätkähtäneet uusia pelikavereita. Farmisopimus Veikkausliigassa pelaavan Ilveksen kanssa on todella hyvä juttu. Myös toiseen suuntaan on toimiva konsepti käytössä, kun Kolmosessa pelaava JanPa saa nauttia HJS-miesten lainoista tarpeen mukaan.

Ottelun alussa HJS prässäsi voimakkaasti ja antoi painetta Kiffenin puolustukselle. Aktiivinen liikkuminen tuotti myös yhden hyvän maalipaikan heti kolmen minuutin pelin jälkeen. Jere Suomalaisen laukaus lähti golftermein hieman ”slaissina” ja suuntautui maalin ohi. Vartin pelin jälkeen Juuso Huhtapelto pääsi kulmapotkusta puskemaan, mutta pusku meni hieman oikealta ohi. Pari minuuttia edellisestä Huhtis pääsi keskeltä vetopaikkaan ja laukaus 20 metristä meni viuhui niukasti maalin yli. Alun HJS-painostuksen jälkeen Kiffen pystyi tukkimaan peliä keskialueella ja sai osittain hallittua kenttätapahtumia. Kiffenillä oli myös kaksi herkullista paikkaa johtomaalin tekemiseen. Toisen tilanteen selvitti todella hyvän ottelun pelannut HJS-vahti Ville Kalervo ja toisessa paikassa Kiffen-hyökkääjä ohjasi matalan keskityksen maalin yli.

HJS aloitti myös toisen jakson pirteästi ja sai painetta Kiffenin kenttäpäätyyn. Murtautuminen parhaille maalipaikoille oli kuitenkin vaikeaa. Eetu Tapanainen pääsi kokeilemaan Kiffen-maalivahdin reaktioita rankkarialueen rajalta, mutta laukaus jäi tällä kertaa hieman vaisuksi. Tunnin pelin jälkeen Kiffen pääsi murtautumaan keskeltä läpi, mutta Ville Kalervon loistava vastaantulo ja näyttävä torjunta pitivät lukemat ennallaan. Nopeasti tämän tilanteen jälkeen Lauri Kesti pääsi nousemaan oikealta laidalta kohti maalia. Laten keinot loppuivat tuossa tilanteessa kuitenkin kesken ja Kiffenin puolustus pääsi katkaisemaan ja avasi nopeasti pelin toiseen päätyyn. Avauksen jälkeen viime kaudella Härmässä pelannut Leevi Saikkonen murtautui oikealta laidalta sisään ja antoi loistavan keskityksen maalin edustalle. Maalipaikkaan ensimmäisenä kiiruhti Kiffenin kookas hyökkääjä Kron Rexhepi ja mies viimeisteli 0-1 -lukemat yläriman kautta sisään. Maalin jälkeen Kiffen pystyi pitämään palloa ja pelasi järkevästi johtoasemassa. Viimeisen kympin aikana HJS sai painetta Kiffenin päätyyn. Vaihdosta kentälle tullut Timo Viljanen pääsi nousemaan vasemmalta laidalta ja hyvä syöttö tavoitti maalille nousseen Jere Suomalaisen. Jerryn ohjaus osui HJS:n pettymykseksi tolppaan. Muita vaarallisia maalipaikkoja HJS ei ottelun lopussa pystynyt luomaan ja loppuvihellyksen tultua päät painuivat neljännen tappion merkiksi. Vieraiden näyttävin pelaaja oli eittämättä keskikentän taituri Karim Zine. Miehen tanssahtelusta pallon kanssa tulee mieleen Muhammed Alin parhaat päivät nyrkkeilykehässä.

Vahvan ottelun pelannut HJS-maalivahti Ville Kalervo ei ollut tappiosta huolimatta huolestunut:

”Mielestäni pelasimme kauden parhaan pelimme. Toki jos pistesaldo näyttää nollaa, niin eihän se hyvä peli paljon lohduta. Pääsimme muutamille hyville maalipaikoille, mutta niin sanottuja Ravari-palloja tuli liikaa. Kiffen puolusti johtoasemassa vahvasti ja kuten sarjataulukosta voi nähdä, sen oman pään pelaaminen on vahvaa. Täytyy nostaa hattua meidän nuorelle toppariparille, joka suoriutui tänään erinomaisesti. Nyt koetellaan joukkueen kanttia, mutta pitää muistaa, että kausi pitkä ja meillä on vielä paljon pelejä jäljellä. Pystymme pitämään palloa hyvin, mutta murtautuminen hyville maalipaikoille on ollut vaikeaa. Ensi viikolla harjoittelemme hyvin ja sitten on seuraavalla viikolla vieraspeli HIFK:ta vastaan.”

Kalervo spekuloi myös tulevia pelitaktiikoita pilke silmäkulmassa:  ”Jos saisimme jatkossakin nämä topparit Ilveksestä lainalla, niin voisimme laittaa Joenmäen kärkeen…”

HJS:n avauskokoonpano:

Ville Kalervo

Eppu Kallio

Mikael Almen

Roope Huhtala

Tariq Kazi

Lauri Kesti

Valtteri Kaarna

Lauri Hakanen

Jere Suomalainen

Juuso Huhtapelto

Eetu Tapanainen

 

Vaihdosta kentälle:

Aleksi Latvanen

Prince Mokuma

Timo Viljanen

 

HJS:n taistelu Kakkosessa jatkuu vieraspelillä HIFK:ta vastaan maanantaina 28.5. Seuraava kotiottelu pelataan Meijerin kentällä lauantaina 2.6. klo 17. Tuolloin vastaan asettuu SalPa.