Prince Mokuma jatkosopimukseen


Keskikentän keskustassa Kaurialan yleisön suosikiksi noussut Prince Mokuma (s. 1999) jatkaa HJS:n riveissä kauden 2021 loppuun kestävän jatkosopimuksen myötä.

Agressiivisesta pelityylistään tunnettu Mokuma pelasi viime kaudella 17 ottelua Kolmosessa, joissa syntyi kahdeksan maalia. Sarjapeleissä Prince katseli varoitusta kolmesti ja kerran punaista korttia. Cup otteluita kauden aikana kertyi tilille viisi ottelua, joissa syntyi kolme maalia.

HJS:n edustusjoukkueeseen keskikenttäpelaajan tie on kulkenut monen muun nuoren pelaajan tavoin Hämeenlinnan Härmän kautta, josta pelaaja siirtyi kaudeksi 2018 Kakkoseen nousseisiin valkopaitoihin. Pääosan juniorivuosista kongolaistaustainen Prince vietti Hämeenlinnan Jalkapalloseuran junioreissa.

Kahden HJS:ssä vietetyn kauden aikana Prince on noussut joukkueen avainpelaajaksi, joka on tarjonnut yleisöllä fyysisiä otteita keskikentällä riistävässä roolissa. Kaukolaukauksia kaihtamattoman pelaajan odotukset tulevan kauden osalta ovat korkealla.

– Halusin ehdottomasti sitoutua HJS:n tavoitteisiin. Intohimo jalkapalloon ja mahdollisuus kehittyä täällä vielä paremmaksi pelaajaksi laadukkaassa valmennuksessa painoivat päätöksessä. Joukkueena halutaan vakiinnuttaa paikamme kakkosessa ja miksi ei katsetta voisi asettaa Ykköseenkin.

– Pelaan jalkapalloa suurella tunteella ja sydämellä, en vain itselleni vaan joukkueelle ja koko HJS-perheelle. Meidän tulee antaa kentällä kaikkemme, jotta juniorit oppivat työnteon merkityksen jalkapallossa.

– Koen, että vahvuuteni pelaajana sopivat hyvin joukkueen pelitapaan ja Kakkosen asettamaan vaatimustasoon. Pelipaikan erityisosaamista haluan kehittää erityisesti pelin lukemisen ja syöttötyöskentelyn osalta. Myös riistämisessä voisin olla vielä vahvempi.

– HJS on yhteen hiilen puhaltava seura. Sillä se ei ole vain meistä pelaajista kiinni, että miten hommat toimivat, sillä siihen kuuluu niin taustahenkilöt, yhteistyökumppanit, kannattajat ja koko Hämeenlinna. HJS on yhtä!

Prince Mokuma vauhdissa Pullerin tekonurmen arktisissa olosuhteissa talvella 2019

HJS:n päävalmentaja Lauri Hakanen on tyytyväinen Princen jatkosopimuksesta ja odotusarvot tulevan kauden osalta ovatkin nousujohteiset myös hänen osaltaan.

– Prince on nyt ollut mukana kaksi kautta ja on yksi niitä pelaajia, jotka tietävät kuinka kovan haasteen Kakkosen tasolla voittavan jalkapallon pelaaminen tuo verrattuna Kolmoseen.

– Pelaajan vahvuudet ovat monipuoliset ja hän kykenee sekä riistämään palloa, että pelaamaan sitä myös eteenpäin hyvällä tasolla kuten perjantain harjoitusottelu Hakaa vastaan näytti. Varusmiespalvelus on nyt ”Ranun” osalta taakse jäänyttä aikaa, joten laadukkaan talvikauden jälkeen uskallan odottaa hänen ottavan selkeän stepin seuraavalle tasolle kovassa sarjassa.