Sisua kentälle – Mosamete jatkaa HJS:n rivessä


HJS on solminut puolustaja Giscard Mosameten kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen, joka kattaa kaudet 2020 ja 2021. Nousujuhliin päättyneellä kaudella topparin tontille kotiutunut ”Sisu” aloittaa nyt kolmannen kauden HJS:n edustusjoukkueen riveissä.

Väkivahvana ja juoksuvoimaisena pelaajana tunnettu Mosamete on Hämeenlinnan Jalkapalloseuran kasvatti, joka siirtyi HJS:n edustusjoukkueen riveihin kaudeksi 2018 pelattuaan välissä Härmän riveissä A-nuorissa ja Kolmosessa.

Fyysisestä pelityylistään tunnettu ”Sisu” odottaa jo innolla pelien alkamista, sillä edellinen kausi Kakkosessa oli pelaajan osalta totuttelua sarjan kovaan tasoon.

– Edellisellä Kakkosen kaudella olin enemmän vaihtopelaajan roolissa, mutta viime kaudeksi tapahtunut pelipaikan siirto toppariksi ja isot peliminuutit Kolmosessa ovat kehittäneet paljon. Me olemme ihan varmasti valmiimpia vastaamaan sarjatason asettamaan haasteeseen, kuin edellisellä kerralla.

Päävalmentaja Hakasen mukaan ”Sisu” on todellinen taistelija, joka antaa kentällä kaikkensa peleissä ja luo asenteellaan kilpailuhenkeä muihin pelaajiin myös harjoituskentällä.

– ”Sisu” otti viime kaudella ison roolin meidän kolmen keskuspuolustajan pelijärjestelmässä. Hänen ominaisuudet mahdollistavat agressiivisen puolustamisen eteenpäin. Lisäksi hänen asenne pelaamiseen ja harjoitteluun on erittäin kovaa luokkaa. On todella mielekästä jatkaa työskentelyä ”Sisun” kanssa ja uskon, että häneltä löytyy vielä lisää kehityspotentiaalia.