Timo Viljanen jatkosopimukseen


Timo Viljanen (s. 1997) on solminut kauden 2020 kattavan jatkosopimuksen HJS:n kanssa. Hämeenlinnan Jalkapalloseuran junioreissa pelaamisen aloittanut Timo siirtyi HJS:n edustusjoukkueen riveihin isoveljensä Eeron tavoin kaudeksi 2018 pelaamaan Kakkosta.

Päävalmentaja Hakasen pelikirja on Timolle tuttua jo kaudelta 2015, kun laituri pelasi Haka/HJS yhteisjoukkueessa SM-sarjaa Hakasen valvovan silmän alla ja kauden 2016 päätteeksi hän oli voittamassa historiallista SM-hopeaa Haka/HJS yhteisjoukkueen riveissä.

Edellisellä Kakkosen kaudella Timon kausi jäi kesken kesäkuisessa HJS – GrIFK ottelussa tulleen vakavan jalkavamma vuoksi ja pelaaja odottaakin kauden alkamista jo malttamattomana.

– Edellinen kerta Kakkosessa jäi omalta osaltani vajaaksi säärivamman vuoksi. Tulevalta kaudelta odotan, että pääsen näyttämään osaamistani myös tällä sarjatasolla.

– Kausi Kolmosessa oli hyvä välivaihe jalan kuntouttamiseksi ja pääsinkin hyvään pelikuntoon kauden aikana. Nyt meillä on kova kilpailu harjoituksissa pelipaikoista, joten yhtään peliminuuttia ei joukkueessa kukaan saa ilmaiseksi kauden aikana.

Päävalmentaja Lauri Hakanen on tyytyväinen Timon jatkettua HJS:n riveissä ja odottaa myös häneltä

– Tunnen Timon vahvuudet jo useamman kauden ajalta. Hän on nöyrä pelitapapelaaja, joka pystyy pelaamaan meidän ryhmityksessä molemmilla laidoilla, ollen näin erittäin käyttökelpoinen pelaaja. Edellisellä Kakkosen kaudella hänen pelit loppuivat valitettavan lyhyeen, mutta hyvän talvikauden tekemisellä uskon että Timosta on paljon iloa joukkueelle kauden aikana.