Hämeenlinnan Jalkapalloseuran kausi huipentuu kahtena seuraavana viikonloppuna pelattavaan Ykkösen nousukarsintafinaaliin.
HJS ja Reipas tarjosivat jännitystä koko rahan edestä runsaslukuisena paikalle saapuneille vieraskannattajille sekä Reippaan kotiyleisölle, kun ratkaiseva välierä venyi lopulta jatko-otteluun maalittoman varsinaisen peliajan jälkeen. Jatko-ottelua oli pelattu viisi minuuttia, kun Nestori Meltoranta ja Topias Listo petasivat pallon rangaistusalueelle Jonni Thusbergille, joka kääntyi pelivälineen kanssa ja sijoitti sen varmasti lahtelaisten maaliin.
”Katsoin, että Topias tulee laitaa pitkin ja lähdin juoksemaan maalille. Sain pallon, otin haltuun, käänsin vastustajan ja hyvä viimeistely oikeaan takakulmaan. Siitä sitten kannattajia kohti”, HJS-sankari kelasi maalinsa läpi.
Ottelun ensimmäinen jakso oli oikeastaan kokonaan Reippaan hallintaa. Vahvaan pallonhallintaan pelinsä perustava Reipas otti pelivälineen itselleen ja ottelua pelattiin paljon HJS:n kenttäpuoliskolla. Valkopaitojen pallolliset vaiheet jäivät lyhyiksi eikä joukkue päässyt jakson aikana kertaakaan yrittämään maalintekoa.
HJS:n ensimmäinen jakso perustuikin joukkueen vahvaan puolustuspelaamiseen eikä Reipas kyennyt luomaan kaikista vaarallisimpia paikkoja. Muutaman kerran HJS sai kuitenkin olla tarkkana.
14 minuutilla Viljami Jokiranta pääsi leikkaamaan kuljetuksellaan keskisektoriin ja vetämään, mutta maalivahti Riku Haavisto nappasi pallon sylinsä huomaan.
25 minuutilla Matti Klinga sai syötettyä pallon boksiin Berat Köselle, joka pystyi kääntymään, mutta hänen vetonsa meni maalin ohi.
Aivan jakson lopussa Reipas sai lyhyen ajan sisään kaksi vapaapotkua noin 18 metristä. Molemmat vaparit laukoi Onuray Köse, mutta ensimmäinen meni maalin ohi ja toisen Haavisto torjui varmuudella.
HJS:n päävalmentaja Mikko Manninen myönsi, että ensimmäinen jakso oli vaikea.
”Tiesimme, että joudumme kovaan paikkaan, mutta ehkä jopa yllätyin, kuinka alakynnessä olimme. Emme oikein päässeet edes puolen kentän yli. En tiedä jännitimmekö peliä vai mikä oli. Sitten taas puolustimme totuttuun tapaan hyvin”, Manninen kertaili.
Toisen jakson alkuun Reipas sai vaarallisen tilanteen. Kotijoukkue pääsi rakentamaan vetopaikan 16-rajalle Lauri Ala-Kauhaluomalle, mutta Haaviston loistava torjunta alakulmasta piti lukemat 0‒0:ssa.
Tunnin kohdalla Reipas sai jopa hieman varkain paikan maalivahti Anton Munukan pitkästä avauksesta. Nopea hyökkäys vyöryi kohti HJS-maalia ja lopulta Berat Köselle, jonka veto hyvästä paikasta meni maalin ohi.
HJS alkoi toisen jakson edetessä pääsemään peliin paremmin ja paremmin mukaan myös oman pallollisen tekemisen kautta. Ensimmäisiä väläyksiä nähtiin 65 minuutilla, kun Medo nousi pallon kanssa boksiin pitkän hyökkäyksen jälkeen. Medon vedon torjui Munukka, mutta tilanne jäi elämään. Pallo keskitettiin maalin eteen, jossa terävänä oli Thusberg puskun suuntautuessa kuitenkin hieman maalin yli.
Peli oli tarkkaa molempiin suuntiin eikä varsinaisia maalipaikkoja nähty tämän jälkeen ennen viimeistä kymppiä. 83 minuutilla Reipas sai sivuvaparin, jolla Onuray Köse löysi Berat Kösen, mutta hänen puskunsa meni yli maalin.
84 minuutilla HJS riisti pallon korkealla. Riiston päätteeksi Aleksi Ikonen keskitti Thusbergille, ja vierasyleisö haukkoi henkeään pallon leijaillessa hieman ohi maalin.
Lisäajalla Reipas sai kulmapotkun ja maalintekoyrityksen aikaseksi, mutta pallo meni yli maalin.
95 minuutilla nähdyn Thusbergin voittomaalin jälkeen HJS puolusti johtoaan hienolla tavalla eikä päästänyt Reipasta enää kertaakaan maalipaikalle. 107 minuutilla HJS oli tehdä toisen maalin, kun Ikonen pääsi vetämään, mutta Munukka torjui mainiosti.
Helpottavan päätösvihellyksen jälkeen kentällä alkoi valkopaitojen juhlat.
”Toisella jaksolla paransimme vähän. Edelleen Reipas oli hallitsevampi osapuoli, mutta meillä oli pari paikkaa myös. Jatko-ottelussa saimme paikan ja teimme siitä maalin. Sen jälkeen puolustimme johtoa äärimmäisen hyvin eikä Reippaalla ollut mahdollisuuksia. Oli loistava taistelu koko joukkueelta”, Manninen paketoi.
Manninen kehui ottelun jälkeen vastustajaa.
”Vastustaja on toisen lohkon voittaja ja äärimmäisen hyvä joukkue. Se painoi meidät ahtaalle, mutta tämä on lopulta maalintekopeli.”
Manninen kehui koko joukkueensa suoritusta. Hän nosti esiin niin kokeneempien pelaajien roolia sekä tauolla kentälle tulleen 15-vuotiaan Nestori Meltorannan tekemistä.
”Oli tosi kypsä esitys joukkueelta. Kokeneet pelaajat näyttivät arvonsa. Ja täytyy sanoa, että Nepen tulo sisään oli aivan huikea tänään. Meillä on joukkueellinen hyviä jätkiä kasassa.”
Manninen oli luonnollisesti tyytyväinen, kun kausi jatkuu vielä kahdella ottelulla.
”Tätä varten lajia pelataan. Kun lähden sarjaan, oli se sitten valmentajana tai pelaajana, lähden aina voittamaan sitä. Nyt siihen on mahdollisuus.”
HJS:n maalintekijä Thusberg myönsi ensimmäisen jakson vaikeudet, mutta sanoi joukkueensa parantaneen tekemistään pitkin peliä.
”Ensimmäisellä jaksolla tuli vähän äitiä ikävä. Toisella jaksolla tuntui, että heillä rupesi puhti loppumaan ja aloimme saamaan enemmän paikkoja. Itselläni oli hyvä paikka naulata puskulla, mutta mukavampi näin."
”Reipas on paras vastustaja, jota vastaan olemme pelanneet tällä kaudella. Siksi pitää olla tyytyväinen tulokseen. Riku otti pari hyvää koppia niin kuin aina ja piti meitä pelissä mukana. Puolustimme hyvin ja kaikki tekivät yhdessä töitä”, Thusberg totesi.
Thusbergin mielestä kausi on kasvattanut joukkuetta.
”Olemme tottuneet voittamaan 1‒0 näitä pelejä. Kaikki luottavat siihen, että teemme ainakin sen yhden maalin, kun pidämme oman pään puhtaana. Se on riittänyt aika monessa pelissä tällä kaudella ja siksi olemme nyt finaalissa”, Thusberg sanoi.
HJS:n tueksi oli matkustanut 40-henkinen fanibussi vahvistettuna useammalla henkilöautoseurueella. Sekä Manninen että Thusberg kiittivät kannattajia koko pelin jatkuneesta tuesta.
”Onhan se hienoa, että joukkueemme pelaaminen kiinnostaa niin, että Hämeenlinnasta lähdetään fanibussilla katsomaan peliä. Onneksi annoimme rahoille vastinetta ja fanit saivat puolentoista tunnin sijaan kaksi tuntia toimintaa”, Manninen virnisti.
”Faniryhmä oli kova. Tykkäsin! Saa tulla useamminkin”, Thusberg vinkkasi.
HJS pelaa nousukarsintafinaalissa joko GBK:ta tai TamUa vastaan, jotka ratkaisevat jatkoon menijän huomenna Kokkolassa. Finaalit pelataan kahden seuraavan viikonlopun aikana.
Kokoonpano:
Riku Haavisto
Topias Listo
Elmeri Supperi
Jami Kyöstilä
Simo Paakkanen (Nestori Meltoranta 46’)
Jonni Thusberg
Medo
Lauri Kesti
Prince Mokuma
Aleksi Ikonen (Valtteri Ahokas 116’)
Valtteri Lindberg (Eetu Kajanto 72’)
--
Luukas Meltoranta
Aatu Kajanto
Kimi Larjanne
Matti Nokkonen