10
HEI
18.00
Edustus miehet, Miesten Kakkonen

PPJ - HJS   

Jätkäsaari, Helsinki. Jätkäsaari TN

HJS hamuaa toista perättäistä vierasvoittoa Helsingistä

HJS matkustaa toista torstaita putkeen Helsinkiin, jossa se kohtaa sarjataulukon kasin PPJ:n.

Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen oli monivaiheinen ja yleisöön menevä. HJS siirtyi johtoon vartin kohdalla, mutta pian tämän jälkeen PPJ iski kahdeksaan minuuttiin kolme maalia. HJS kiri toisella jaksolla nopeasti kahden maalin takaa tasatulokseen, mutta molemmilla joukkueilla oli vielä mahdollisuuksia kääntää ottelu itselleen.

”Ekassa pelissä oli huono alku ja olimme 3‒1-häviöllä puolen tunnin jälkeen. Toisella jaksolla paransimme ja saimme raavittua pisteen. Huomenna toivomuslistalla on hyvä alku ja ehjä 90-minuuttinen”, sanoo HJS-päävalmentaja Mikko Manninen.

PPJ osoitti keväällä Pullerilla olevansa vaarallinen joukkue, ja vaikka se on sarjataulukossa vasta kahdeksantena, on joukkue pelannut monia tasaisia, mutta maalin tappioon päättyneitä otteluita. Viimeisin niistä oli lisäajalla tullut tappio sarjakärki TPV:lle.

”PPJ hävisi pisteet TPV:lle viime hetken maalilla ja on varmasti latautunut taistelemaan huomenna”, Manninen uskoo.

HJS on viritellyt voittoputkea, johon viimeisin lisäys oli maittava 4‒1-voitto Kiffenin vieraana. Manninen toivoo luonnollisesti joukkueen nousujohteisen vireen jatkuvan.

”Meidän pitää pelata hyvin puolustussuuntaan ja olla aggressiivisia molemmissa bokseissa.”

Hämeenlinnan Jalkapalloseura Ry (HJS ry)

Härkätie 17, 13600 Hämeenlinna

Y-tunnus: 1582099-2

toimisto@hjs.fi / 045 120 5771

Toimiston aukioloajat:

Ma: suljettu

Ti: 13‒19, ke-pe: 9‒15.30