Topparina pelaava Elli Vanamo jatkaa pelejään kasvattajaseurassaan.
2008-ikäluokkaan kuuluva Vanamo pääsi debytoimaan edustusjoukkueessa viime kaudella kesäkuun Suomen cup -ottelussa. Hän pelasi myös yhdessä Kakkosen ottelussa.
”Viime kausi osoitti, että meillä on hyvä ja taisteleva joukkue. Voitimme suurimman osan peleistä ja peli kehittyi kauden loppua kohden. Nousu Ykköseen oli myös lähellä”, Vanamo toteaa.
B-tyttöjen SM-sarjassa hän kuului joukkueen luottopelaajiin ja kertoo ikäluokkansa pelien sujuneen mallikkaasti.
”Naisissa pelasin vain muutamassa pelissä enkä kyennyt tuomaan esille parasta osaamistani. Pääsin kuitenkin pelaamaan ehjän kauden ilman suurempia loukkaantumisia, joten B:n peleissä sain suorituksia hyvällä tasolla.”
Elli on ollut koko uransa ajan nollakasien johtavia pelaajia. Uraa ovat varjostaneet kuitenkin loukkaantumisista johtuneet pitkät kuntoutukset, mutta Elli on tullut aina vahvempana takaisin. Periksiantamattomuudellaan ja isolla voitontahdollaan Elli näyttää esimerkkiä myös vaikeilla hetkillä.
”Odotuksia tulevaan kauteen on, että saan kehitettyä omaa pallovarmuutta ja kestävyyttä. Joukkueelta odotan pelin kehittymistä ja nousua Ykköseen. Oma vahvuuteni on fyysisyys ja että hyödynnän sitä paljon peleissä”, Vanamo sanoo.
Päävalmentaja Mikko Ranta toivoo Vanamolle tervettä kautta, jotta pelaajan potentiaali pääsisi ryöpsähtämään esiin.
”Elli pääsi viime kaudella haistelemaan myös naisten pelejä. Hän on kärsinyt loukkaantumisista viime kausilla, mutta nyt kauden alku näyttää lupaavalta. Elli on fyysinen pelaaja, jonka vahvuus on pallollisessa pelaamisessa. Hän on myös erinomainen joukkuepelaaja. Toivon Ellille tervettä kautta, jolloin hän varmasti lunastaa odotukset kentällä.”