Joulun jälkeiset puolustuspään uutiset jatkuvat, kun HJS-kasvatti Terttu Rantanen, 16, jatkaa seuran riveissä.
Rantanen debytoi edustusjoukkueessa jo kaudella 2023 yhdessä ottelussa ja kasvatti peliaikaansa viime kauden aikana ennen elokuun valitettavaa kauden päättänyttä loukkaantumista.
”Viime kausi oli onnistunut, kun voitimme suurimman osan peleistä ja kävimme lähellä Ykköseen nousua. Omalta osalta kausi meni ihan hyvin, vaikka kaikissa naisten peleissä en päässyt näyttämään omaa parastani”, Rantanen analysoi.
Vielä loukkaantumisestaan toipuva Rantanen ei kentällä vähästä hätkähdä. Vastustajien kauhuksikin kuvailtu Rantanen otti viime kauden aikana isoja kehitysloikkia myös pallollisessa osaamisessaan.
Tällä hetkellä pelaajan oma ykkösprioriteetti on luonnollisesti sujuva kuntoutuminen.
”Toivon pääseväni takaisin pelikuntoon ja pelaamaan mahdollisimman ehjän kauden. Tuon joukkueen pelaamiseen fyysisyyttä ja kaksinkamppailuvoimaa puolustuspäähän. Joukkueelta odotan tulevalta kaudelta, että nousisimme Ykköseen ja saisimme mahdollisimman paljon onnistumisia joukkueena”, Rantanen kertoo.
HJS-luotsi Mikko Ranta kehuu erityisesti Rantasen kovaa henkistä voimaa.
”Terttu on asenteellisesti aivan mahtava pelaaja. Valitettavasti hän on kärsinyt paljon loukkaantumisista ja toipuu leikkaushoidosta tällä hetkellä. Terttu on sisukas pelaaja, joka pelaa täydellä sydämellä ja asenteella koko ajan. Vastustajan kannalta hän on viimeisin vaihtoehto, jonka haluaa kohdata. Jos pallo ei lähde hyökkääjän jalasta, niin pian vastustaja lentää komeassa kaaressa. Terttu on motivoitunut kehittymään ja nopea oppimaan, mikä vahvistui erityisesti pallollisessa pelissä viime kaudella. Toivotaan, että Terttu kuntoutuu hyvin ja pääsee jatkamaan omaa kehittymistään.”