​Lisää HJS-kasvattien kiinnityksiä ‒ Kimi Larjanne taituroi valkopaitojen riveissä myös jatkossa
Edustus miehetJulkaistu: 21.11.2025 15.00

​Lisää HJS-kasvattien kiinnityksiä ‒ Kimi Larjanne taituroi valkopaitojen riveissä myös jatkossa

HJS jatkaa mukavaa sopimusjulkaisuiden tahtia kotiyleisölle tutulla nimellä. Vuonna 2005 syntynyt Kimi Larjanne edustaa kasvattajaseuraansa myös tulevalla kaudella.

Larjanne esiintyi kaudella 2025 yhteensä kymmenessä ottelussa edustusjoukkueen paidassa, minkä lisäksi pelituntumaa kertyi P20-joukkueessa sekä yhteistyösopimuksen mahdollistamana TP-49:n riveissä Kolmosessa.

Kevätkauden loppupuolella murtunut solisluu piti Larjanteen pitkään sivussa pelikentiltä, mikä osaltaan pilasi nuoren miehen kauden. Ensi kaudella miesten edustusjoukkueen riveissä jo neljättä kauttaan pelaava Larjanne kertoo siitä huolimatta jatkamispäätöksen olleen melko helppo.

”Tietysti se harmittaa, että viime kausi jäi kovin rikkonaiseksi hyvästä talvikaudesta ja alkukaudesta huolimatta. Toukokuun alussa kauden neljännessä tai viidennessä pelissä meni solisluu ja yli kahteen kuukauteen en pystynyt tekemään yhtään mitään. Jossain vaiheessa sitä joutui jopa miettimään, että jaksaako enää ensi kautta vetää. Kuitenkin loppukautta kohti edetessä, kun pääsin takaisin kuntoon, alkoi futis maistua taas hyvältä. Ja hyvältähän se maistuu edelleen, joten siinä mielessä oli helppo päätös jatkaa, vaikka loukkaantuminen kauden pilasikin”, Larjanne taustoittaa.

”Joukkueellakin oli ehkä kokonaisuutena normaalia enemmän loukkaantumisia juuri alkukaudesta, jolloin menetimme liikaa pisteitä. Loppukaudesta peli alkoi rullaamaan paremmin, mutta valitettavasti se ei kuitenkaan kalkkiviivoilla riittänyt”, Larjanne tuumii mennyttä kautta.

Ensi kauden tavoitteet ovat Larjanteella vähemmän yllättäen hyvin selvät.

”Toivon tietysti ehjempää kautta itselleni sekä toki myös joukkueelle. Tavoitteena on pysyä koko kausi ehjänä ja saada mahdollisimman paljon minuutteja. Talven aikana moni asia varmasti muuttuu viime kauteen peilattuna, mutta uskon, että uudella valmennuksella olemme jälleen taistelemassa aivan sarjan kärkisijoista. Mielestäni joukkueen tavoitteena ei tulisi olla mikään muu kuin kärkikahinat”, Larjanne sanoo.

Joukkueenjohtaja Perttu Urponen on tyytyväinen tuoreesta kiinnityksestä.

”Kimin kanssa lähdettiin viime kauteen isoin odotuksin, mutta loukkaantumisten myötä kausi jäi vähän torsoksi. Kausi oli etenkin Kimille itselleen tästä syystä suuri pettymys. Kävimme hänen kanssaan kauden jälkeen keskusteluita, joissa kävi selväksi, että mies on valmis laittamaan toistot sisään pitääkseen huolen siitä, että viivästyneen läpimurron aika on nyt”, Urponen luonnehtii.

Urponen näkee Larjanteessa potentiaalia avainpelaajaksi joukkueelle.

”Kimillä on taitavana ja juonikkaana pelaajana hyvät eväät tehdä tuhojaan hyökkäyspäässä. Joulupukilta olisi toiveissa Kimille ehjiä harjoitusviikkoja ja sitä kautta papuja hihaan, lisää vääntömomenttia pallottomaan vaiheeseen ja tasaisuutta otteisiin. Näiden toteutuessa en näe mitään syytä, miksei Kimi tervepäisenä kaverina olisi ensi kaudella vakioavaaja ja ratkaisupelaaja”, Urponen tuumii.

Kimin kummiyrityksenä jatkaa Padel King. Padelhallit löytää osoitteesta Pietiläntie 6. Lisätietoa Padel Kingistä saat verkosta osoitteesta www.padelking.fi.

Hämeenlinnan Jalkapalloseura Ry (HJS ry)

Härkätie 17, 13600 Hämeenlinna

Y-tunnus: 1582099-2

toimisto@hjs.fi / 045 120 5771

Toimiston aukioloajat:

Ma: suljettu

Ti: 13‒19, ke-pe: 9‒15.30