HJS ja Honka tasasivat pisteet Espoossa ‒ "Oli iso sydän ja halu voittaa"
Edustus miehetJulkaistu: 14.07.2026 11.34

HJS ja Honka tasasivat pisteet Espoossa ‒ "Oli iso sydän ja halu voittaa"

Hämeenlinnan Jalkapalloseura laittoi sarjakärki FC Hongan tappiottoman kauden todelliseen puntariin maanantai-illan jännitysnäytelmässä Leppävaaran stadionilla.

HJS johti ottelua Elias Riihelän avausjakson sivuvaparista tulleella maalilla 0‒1 tunnin kohdalle asti, kunnes Benjamin Ahokas toi Hongan tasoihin kulmapotkusta syntyneellä maalilla.

Harmittelun aihettakin jäi, sillä vierasjoukkueelle tuomittiin rangaistuspotku 80. minuutilla, mutta Valtteri Lindberg laukoi pallon maalin yli.

Yhtä kaikki HJS:n peliesitys oli kaikkinensa hyvä. Molemmilla joukkueilla oli ottelussa omat hallintajaksonsa, joista ensimmäisen sai Honka vartin kohdalla. Kotijoukkue pääsi etenemään pari kertaa HJS:n boksiin, mutta viimeistely-yritykset suuntautuivat maalin ohi.

HJS sai tilanteiden jälkeen myös omaa pallonhallintaa, rauhoitettua kovinta Hongan vauhtia ja ottelua hyvään kontrolliin. Peli eteni tasaisena, jonka keskellä HJS siirtyi johtoon 28. minuutilla. Elmeri Supperi puski Aleksi Ikosen sivuvapaapotkun maalille, josta se kimposi tilaisuuttaan väijyneelle Riihellä, joka sijoitti pallon pelaajamassan läpi Honka-maalin alakulmaan.

Honka sai aivan jakson lopussa painettua HJS:n puolustusasemiin. 40. minuutilla Aleksi Jännes pääsi tykittämään rangaistusalueen ulkopuolelta, mutta HJS-maalin yli. Muuten HJS puolusti toppariparinsa Supperin ja Valtteri Ahokkaan johdolla jämäkästi eikä päästänyt Honkaa maalipaikoille.

Toisen jakson alkupuoli eteni Hongan komennossa. 50. minuutilla se sai kulmapotkusta vaarallisenoloisen tilanteen, mutta Supperi puski pallon pois maaliviivan tuntumasta.

57. minuutilla Ikonen kokeili laukauksillaan Hongan kanadalaismaalivahti Spencer Kingin hanskojen pitävyyttä. Honka-vahti selviytyi haasteesta eikä HJS saanut palkinnoksi kulmapotkua enempää.

Tunnin kohdalla Lauri Inkeroinen otti lähitorjunnan Hongan sivuvapaapotkusta Amos Ramströmin ohjaukseen. Tilannetta seurannut kulmapotku löysi taka-alueelta Ahokkaan pään, ja hän sai puskea pallon suhteellisen vapaasti HJS-maaliin.

Honka sai tasoituksestaan lisää henkeä ja piti vierasjoukkuetta hetken aikaa varpaillaan eikä HJS päässyt kontrolloituun hyökkäyksiin juuri ollenkaan. Toisaalta HJS piti samalla Hongan pois maalipaikoilta eikä tarjonnut Hongalle mahdollisuuksia siirtyä johtoon.

Pelinkuva muuttui kuitenkin lähes päälaelleen 74. minuutilla. HJS-valmennus teki triplavaihdon ja kentälle tulleiden Jami Kyöstilän, Joel Aholan ja Lindbergin avustuksella vierasjoukkue otti pelin hallinnan itselleen ja alkoi jahdata hanakasti voittomaalia.

Sellainen oltiin nähdä 80. minuutilla, kun Riihelä ja Lindberg voittivat keskialueen kamppailun, Lindberg eteni boksiin ja hänen laukauksensa jälkitilanteeseen ensimmäisenä rynnännyt Kyöstilä kaadettiin pilkun arvoisesti. Lopputulos rangaistuspotkusta jäi kuitenkin laihaksi eikä lisämaaleja enää nähty.

Honka-kärki Chinedu Umehin jo tauoksi vaihtoon pimentänyt ja muutenkin loistavan ottelun pelannut Elmeri Supperi oli tyytyväinen joukkueensa peliesitykseen.

”Oli kiva pelata. Oli tosi kovatasoinen peli ja molemmilla oli omat aihionsa voittoon. Pelasimme pirun hyvän pelin ja olisi tietysti ollut mahdollisuus mennä pilkusta johtoon, mutta voimme olla tyytyväisiä myös pisteeseen. Sarjan paras vastustaja oli kuitenkin vastassa. Molemmilla oli tilaisuutensa ja oli tärkeää, että saimme suojeltua ainakin tasapelin. Otetaan hyvät jutut mukaan ja mennään eteenpäin”, Supperi analysoi.

Kolmen pisteen ottelut ovat olleet viime aikoina harvassa, mutta Supperi vahvistaa, että itseluottamus on säilynyt joukkueen sisällä koko ajan vahvana. Päivän esitys lisää itseluottamusta kapteeninnauhaa paluun kentälle tehneen Kyöstilän loukkaantumisen aikana kantaneen topparin mukaan.

”Ei voi olla kuin ylpeä taistelusta. Tästä esityksestä saadaan varmasti tosi hyvä buusti ja tämä ilme pitää säilyttää. Nyt on muutaman pelin säilynyt hyvä taisteluilme ja tästä jatkekaan eteenpäin”, Asianajotoimisto Annian kummipelaaja sanoi.

Päävalmentaja Lauri Hakanen kertoi, että Lepuskissa nähtiin laadukas ottelu ja harmitteli, kuinka voitto oli taas lähellä.

”Pienestä se voittaminen on kiinni. Hyvä mahdollisuus oli siihen tänään. Olimme ensimmäisen jakson jäljiltä kuskin paikalla ja tavoite oli pitää oma maali puhtaana. Siinä emme ihan onnistuneet. Honka pystyi olemaan vaarallinen toisen jakson alussa, toi hyviä pelaajia vaihdosta sisään ja kampesi itsensä tasoihin. Loppua kohti pystyimme parantamaan itse ja meillä oli mahdollisuudet täyteen pistepottiin. Olen tyytyväinen, että pystyimme myös itse tuomaan uutta virtaa sisään, kun sitä tarvittiin”, Hakanen jutteli.

Hakanen oli tyytyväinen tapaan, jolla HJS pelasi.

”Emme joutuneet ottamaan Hongan hyvää pallollista pelaamista vastaan samalla tavalla kuin keväällä. Pystyimme pallottomana paljon aktiivisempaan peliin ja ottamaan Hongan pelitilaa pienemmäksi sekä voittamaan palloja. Peli-ilme oli hyvä, meillä oli iso sydän ja halu voittaa, ja se jäi pienestä kiinni. Pisteeseen on tyytyminen ja toki jollain käänteellä olisi voinut jäädä myös luu käteen. Tämä ei ole helppo paikka vierailla, joten otetaan piste mukaan”, Hakanen totesi.

”Pikkuhiljaa toki pitää pystyä tuloksellisesti petraamaan. Kolme pisteen potteja tarvitsee kerätä patteriin sarjataulukkoa ajatellen. Mutta tästä pelistä lähtee taas hyvät asiat matkaan ja se viesti, mikä pelaajiltakin tuli oli se, että tällä tavalla ja tasolla kun pystymme pelaamaan, niin jokainen vastustaja on voitettavissa. Joka matsiin tarvitsee kuitenkin syttyä uudestaan ja tämän päiväinen ei seuraavassa pelissä auta enää mitään. Työ alkaa silloin taas alusta ja sitä on tehtävä koko pelin ajan”, Hakanen päätti.

Kokoonpano:

Lauri Inkeroinen

Abulfazal Seyar (Aaron Nagy 67’)

Elmeri Supperi

Valtteri Ahokas

Roope Niskanen

Topi Ala (Joel Ahola 74’)

Kimi Larjanne (Jami Kyöstilä 74’)

Aleksi Ikonen

Elias Riihelä

Eetu Kajanto (Valtteri Lindberg 74’)

Miiko Mäyränen (Aatu Kajanto 83’)

--

Luukas Meltoranta

Roope Haavisto

Gavin Thompson

Roni Rautiola

Hämeenlinnan Jalkapalloseura Ry (HJS ry)

Härkätie 17, 13600 Hämeenlinna

Y-tunnus: 1582099-2

toimisto@hjs.fi / 045 120 5771

Toimiston aukioloajat:

Ma: suljettu

Ti: 13‒19, ke-pe: 9‒15.30