HJS:n toinen kierros Kansallisessa Ykkösessä kuljettaa joukkueen Kotkaan FC KTP:n vieraaksi.
HJS:n alku kauteen oli mitä mainioin, sillä joukkue kellisti kotiyleisön edessä FC Hongan maalein 5‒1. Onnistuneen viikonlopun jälkeen joukkue on palannut taas arjen pariin suunnaten katsetta lauantain vierasretkelle.
”Kausi lähti käyntiin loistavasti ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Tavoitteena ensi pelissä on pitää sama asenne ja aggressiivisuus, mitä meillä oli Honka-pelissä. Samanlaisella pelillä pystymme haastamaan tällä kaudella kenet vaan”, virallisten otteluiden HJS-debyyttiään maalilla juhlistanut Ella Leskelä kertoo.
HJS:n päävalmentaja Peter Sampo oli syystäkin tyytyväinen Honka-pelin esitykseen. Hän muistuttaa, että räväkästä startista huolimatta myös tulevia otteluita on lähestyttävä samalla työmoraalilla kuin avausottelua.
”Kuten aikaisemmin olen sanonut, niin lähdemme haastajina jokaiseen peliin ja lauantain otteluun on suhtauduttava samalla nöyryydellä kuin Honka-otteluun. Ensimmäisen matsin kaltaisella joukkuepelaamisella meillä on kaikki mahdollisuudet pisteisiin. Tilanne joukkueessa on hyvä, meillä on hyvä treeniviikko takana ja lähden luottavaisin mielin KTP-peliin”, Sampo toteaa.
Kolme edellistä kautta Ykkösen runkosarjassa neljän joukossa olleen KTP:n pelaajisto koki ison myllerryksen viime kaudesta. Joukkue menetti laatupelaajia, mutta sai tilalle yhtä lailla laatua muun muassa Saksan ja Ranskan pääsarjoissa pelanneen Rachel Avantin muodossa.
Kotkalaisten harjoituskausi oli haastava eikä helpotusta tuonut myöskään sarja-avaus EBK:n vieraana. Sarjan suosikiksi povattu espoolaisryhmä lähetti KTP:n kotimatkalle 4‒0-tappio niskassaan.
Leskelä ja Sampo tietävät, että nousutavoitteen kaudelle asettaneen KTP:n kaatamiseen vaaditaan onnistututta ysikymppistä.
”Kotkasta ei ole kenellekään irronnut helposti pisteitä, joten sinne on lähdettävä kovalla työmoraalilla hakemaan kauden toista voittoa”, Leskelä toteaa.
”KTP on koputellut liiganousun ovia viime kausina, mutta ei ole ihan nousussa onnistunut. Vastassa on kotkalaiseen tapaan viimeiseen asti taisteleva joukkue, ja siihen vaateeseen meidän on vastattava samalla hämäläisellä vimmalla kuin viime lauantaina”, Sampo sanoo.
FC KTP ‒ HJS lauantaina 28.3. kello 16.00 Arto Tolsa Areenalla.
| 19.07.2026 19.10 | HJS:n ja ONS:n tasapeli tiivisti liigakarsintataistelua entisestään |
| 18.07.2026 11.00 | HJS ja ONS kohtaavat tärkeässä ottelussa |
| 12.07.2026 11.07 | Keski-Espoossa pisteet jakoon Merinolla |
| 10.07.2026 16.09 | HJS matkaa EBK:n vieraaksi |
| 07.07.2026 22.14 | HJS nousi kahdesti tasoihin, mutta tulos jätti pettymyksen hampaankoloon |
| 06.07.2026 12.30 | Kaksi nuorta lupausta edustusjoukkuesopimuksiin |