
HJS Naiset piti maalinsa puhtaana Lahden Kisapuiston stadionilla ja nousi hetkeksi sarjataulukon piikkipaikalle.
Tiedossa oli, että FC Lahti yrittää tulla alussa ryminällä peliin, joten kaksintaisteluvaade oli korkea. Pelin alku sujui vaihtelevissa merkeissä, mutta HJS siirtyi johtoon 11. peliminuutilla, kun Jenna Wettervik syötti Veera Aholle ja tämän vasuri puhui 16 metrin rajan takaa pallon suhahtaessa yläkulmaan, hyvin pelannut Veera Ansalahti FC Lahden maalilla joutui poimimaan pallon maaliverkon perukoilta. Vajaa kymmenen minuuttia edellisestä ja Wettervik murtautui vasemmalta laidalta boksiin ja pamautti vasurilla pallon etukulmasta sisään, kun kotiveskari Ansalahti odotti tilanteessa varmaankin keskitystä.
Ensimmäistä puoliaikaa väritti vierasjoukkueen pelissä hieman huolimattomuus syötöissä ja linjaa yritettiin murtaa välillä turhankin malttamattomasti. Ottelu kulki melko tasaisissa merkeissä ja FC Lahti pääsi kolistelemaan parikin kertaa HJS-maalin tolppia. Loput vaarallisimmat tilanteet HJS-puolustus hoiti kunnialla Linda Meltorannanhyvällä avustuksella. Kulmatilanteitakin lahtelaiset saivat vierailijoita enemmän, mutta niistäkään tilanteista ei kotijoukkue sen vaarallisempia tilanteita saanut luotua.
Toisella puoliajalla vaihdosta sisään tullut Helmi-Sofia Palmu pääsi muutaman kerran hyvään maalipaikkaan, mutta tällä kertaa maalisaldo ei karttunut. Ahollakin oli pari tuhannen taalan maalipaikkaa, mutta Ansalahti veti niillä kerroilla pidemmän korren. Pelin lopussa FC Lahti yritti loppurynnistystä ja nosti lisää pelaajia hyökkäykseen, mutta HJS kesti loppuun asti ja kolme pistettä matkasivat Mutan Liikenteen bussilla kohti Hämeenlinnaa.
Päävalmentaja Peter Sampo kommentoi matsia: “Oli vähän sekavaa pelaamista ja vähän painoi vielä maanantain matsi ja myöhä kotiintuloaika. Molemmilta joukkueilta nähtiin hermostunutta peliä. Toisaalta saatiin hyviä hyökkäyksiä ja olisi voitu saada enemmänkin maaleja. Hienoja maaleja saatiin ja kiva, että avauksessa oli pelaajia, jotka olivat aiemmin aloittaneet vaihdossa ja he saivat onnistumisia. Ja nollapeli, varsinkin vieraissa, on aina kova saavutus."
Samoilla linjoilla pelin kulusta oli myös pelaajista Emmi Ylä-Soininmäki: ”Tänään taisteltiin meille 2–0-voitto, vaikka peli olikin paikoitellen vähän sekavaa. Puolustuksessa onnistuttiin kuitenkin hyvin, sillä eihän vastustaja tehnyt yhtään maalia, vaikka pääsikin muutamia kertoja yrittämään. Tällä asenteella on hyvä jatkaa seuraavaan kärkikamppailuun.”
| 02.05.2026 20.45 | EBK vei kärkikamppailun nimiinsä |
| 01.05.2026 14.00 | Kärkiottelu huipentaa vappukarkelot |
| 26.04.2026 16.46 | Lahden Kisapuistosta matkaan täysi pistepotti |
| 24.04.2026 14.50 | HJS:n vierasottelut jatkuvat Lahdessa |
| 21.04.2026 22.22 | Tärkeät taistelupisteet Turusta |
| 19.04.2026 10.15 | HJS ja TPS iskevät yhteen maanantai-iltana Turussa |