Hämeenlinnan Jalkapalloseura ry (HJS) on yli 1400 pelaajan seura, jonka ensisijaisena tarkoituksena on edistää ja kehittää jalkapalloharrastusta Hämeenlinnassa. HJS:n visio on olla yhteisöllinen liikuttaja ja menestyksen rakentaja.
Haemme nyt toiminnanjohtajaa vastaamaan seuran toiminnasta. Vastuualueenasi on seuran operatiivisen toiminnan kokonaisvaltainen johtaminen. Työtehtävään sisältyy muun muassa esimiestoiminta, taloushallinto, sisäinen ja ulkoinen viestintä, varainhankinta, markkinointi, strategian päivittäminen ja seuranta yhdessä hallituksen kanssa. Toiminnanjohtajan tehtäviin kuuluu myös yhteydenpito joukkueisiin sekä pelaajien vanhempiin.
Yhdistyksen henkilöstön ja asetettujen tavoitteiden johtaminen on keskeinen tehtäväsi. Odotamme, että kykenet johtamaan urheiluseuran arkea ja ratkomaan eteen tulevat ongelmat. HJS:ssä on päätoimisten työntekijöiden lisäksi lukuisia vapaaehtoisia toimijoita. Onnistut luomaan innostavan työilmapiirin ja motivoimaan ja tukemaan koko organisaatiota.
Taloushallinnon osalta kykenet laatimaan budjetin ja seuraamaan sitä. Myös muut talouden suunnittelu- ja kehitystehtävät onnistuvat sinulta.
Odotamme, että olet kiinnostunut jalkapallosta ja lasten ja nuorten liikkuminen on sinulle tärkeää. Toivomme, että jaat seuramme arvot: avoimuus, yhteisöllisyys, tavoitteellisuus ja turvallisuus. Sinulla on kyky toimia eri sidosryhmien, kuten perheiden, Hämeenlinnan kaupungin, yritysten, muiden urheiluseurojen ja Palloliiton kanssa.
Työ alkaa sopimuksen mukaan. Työ on kokoaikainen ja sopimus on toistaiseksi voimassa oleva. Hae paikkaa vapaamuotoisella hakemuksella 18.12.2024 mennessä. Tehtävä voidaan täyttää heti sopivan henkilön löydyttyä. Liitä hakemukseesi myös ansioluettelo ja palkkatoive. Hakemuksen voit lähettää osoitteeseen juho.juusela@hjs.fi.
Lisätietoja tehtävästä antaa hallituksen puheenjohtaja Juho Juusela puhelimitse numerossa 040 451 7899 tai sähköpostitse juho.juusela@hjs.fi.
24.03.2025 11.00 | K-Citymarket Hämeensaari ja HJS syventävät yhteistyötään |
11.03.2025 14.30 | HJS-kesä kutsuu ‒ ilmoittautuminen kesän ryhmiin on avattu |
04.03.2025 14.15 | Mikko Hiltunen on aloittanut HJS ry:n uutena toiminnanjohtajana |
03.03.2025 15.15 | Kesäduuni OP:n piikkiin - Kesäleiriohjaajien haku jatkuu 30.3. asti |
27.02.2025 08.00 | HJS on mukana järjestämässä opiskelijoiden futsalin SM-turnausta |
22.02.2025 13.00 | Toimisto kiinni talvilomaviikon |