Korvaamatonta työtä ruohonjuuritasolla – ”Pelinohjaajana toimiminen on kaikin puolin kivaa"

17-vuotias Saana Ranimaa muistelee käyneensä pelinohjaajakoulutuksen vuoden 2022 tienoilla. Erityistä syytä koulutuksen käymiselle ei varsinaisesti ollut, mutta pelinohjaajana toimiminen tuntui heti omalta.

”En oikeastaan muista, miksi ylipäätään lähdin pelinohjaajaksi. Ajatus vain kuulosti kivalta. Pelinohjaajana toimimisen kautta saa lisää tietoa lajista”, Ranimaa tuumii.

Mielekkäintä pelinohjaamisessa on ollut lasten aidon ilon todistaminen.

”On hienoa nähdä lasten onnistumisia. Parasta on, kun pääsee antamaan vihreän kortin ja huomaa, kuinka innoissaan lapsi siitä on. Lisäksi maalien ja niistä seuraavien riemukkaiden tuuletusten näkeminen tuntuu kivalta”, Ranimaa tiivistää.

Haastavaa aspektia pelinohjaamisessa ei Ranimaalle tule heti mieleen.

”En osaa sanoa, mikä olisi haastavinta. Kokemuksen kartuttua kaikki tuntuu nykyään melko helpolta, vaikka tietysti alussa oli vaikeampaa esimerkiksi tehdä nopeita päätöksiä tuomioiden osalta. Ajan myötä siitäkin on tullut helpompaa”, hän summaa.

Nykyään B-tytöissä kilpapuolella pelaava nuorukainen kertoo pelanneensa itse jo pitkään.

”Lähemmäs 12 vuotta on tullut jo pelattua. Olen koko urani ajan kulkenut muiden 2008-syntyneiden tyttöjen mukana.”

Pelinohjaamisen ja oman pelaamisen yhdistämisen Ranimaa kokee helppona. Hänen mukaansa molemmat roolit tukevat toisiaan.

”Olen esimerkiksi huomannut, kuinka omat pelinlukutaitoni ovat kehittyneet osittain pelinohjaajana saadun kokemuksen vuoksi. Peliä on myös helpompi lukea pelinohjaajana, kun omaa pelaajakokemusta, ja täten pystyy ennakoimaan tapahtumia paremmin,” Ranimaa sanoo.

Itseään nuorempiaan Ranimaa kannustaa ryhtymään pelinohjaajiksi. Hänen mielestään se soveltuu kaikentyyppisille persoonille.

”Kyllä pelinohjaajaksi lähteminen kannattaa. Varsinkin kun pelinohjaajana toimiminen ei kuitenkaan pakollista ole, vaikka suorittaisi koulutuksen ja kävisi kentällä kokeilemassa. Pelinohjaajana toimiminen on mielestäni kaikin puolin kivaa, ja onhan ne pikkuiset hirveän söpöjä”, Ranimaa naurahtaa.

Pelaamisen ja pelinohjaamisen ohella Ranimaa on ollut HJS:llä töissä leiriohjaajana niin kesäisin kuin talvisinkin sekä toiminut naperofutiksen parissa ohjaajana. Lisäksi takataskusta hänellä löytyy suoritettuna valmentajakoulutus.

”En tarkalleen muista, miten päädyin napero-ohjaajaksi. Aluksi olin ohjaajana perhefutiksessa, jonne taisin päätyä ensimmäisen leiriohjauspestin jälkeen. Olen ollut muutaman kerran leiriohjaajana kesällä ja talvella. Sitä kautta päädyin ohjaamaan naperoita ja kävin myöhemmin valmentajakoulutuksen, jotta pääsisin koutsaamaan tulevaisuudessa ehkä muitakin kuin naperoita. Toiveissa olisi jossain vaiheessa saada oma valmennettava joukkue. Tietysti oma pelaaminen asettaa tiettyjä haasteita, sillä treenejä on melko paljon, minkä takia valmentamisen sovittaminen aikatauluihin saattaisi olla hankalaa”, Ranimaa pohtii.

Leiriohjaamisen lisäksi Ranimaa on ollut seuralla töissä muun muassa HJS:n järjestämien turnauksien yhteydessä.

”Joskus olen ollut turnauksissa esimerkiksi myymässä arpoja.”

Ranimaan kertomuksia kuunnellessa herää väistämättä kysymys, mistä innokkuus kumpuaa aktiivisuuteen ja haluun olla useassa HJS:n eri toiminnossa mukana. Hänellä on kysymykseen kuitenkin hyvin yksinkertainen vastaus.

”Rakkaudesta lajiin ja seuraan. Usein minua on vain kysytty eri hommiin ja helppo niihin on ollut suostua. Tykkään hengailla hallilla ja viettää aikaa lasten kanssa sekä samalla hieman treenailla itse”, Ranimaa toteaa.

Ranimaa kertoo eri rooleista ja tehtävistä saadun kokemuksen opettaneen hänelle paljon.

”Näissä hommissa on oppinut työskentelemään hyvin lasten sekä muidenkin ihmisten kanssa. Etenkin lapsia olen oppinut ymmärtämään huomattavasti aiempaa paremmin. Välillä heillä on täysin oma maailmansa meneillään, ja on hauska kuunnella, kun lapset alkavat selittämään aivan omia juttujansa. Myös heidän ajatuksiaan oppii ymmärtämään sekä syitä sille, miksi he toimivat tietyllä tavalla. Varsinkin leiriohjaajana, kun viettää kokonaisen viikon samojen lasten kanssa, oppii ymmärtämään heitä todella hyvin”, hän kiteyttää.

Teksti: Onni Kaukiainen