Hämeenlinnan kaupunginkirjaston lainattavat kulttuuri- ja liikuntakortit saivat täydennystä, kun Hämeenlinnan Jalkapalloseura lahjoitti Hämeenlinnan kaupunginkirjastolle kaksi kausikorttia.
Kortteja oli luovuttamassa miesten edustusjoukkueen joukkueenjohtaja Perttu Urponen sekä edustusjoukkueissa keskikentällä pelaavat Peppilotta Mäkelä ja Aleksi Ikonen. Kausikortit vastaanotti kirjastotoimenjohtaja Heli Huotakoski.
Huotakoski ja Urponen ehtivät pohtia muitakin seuran ja kirjaston yhteistyökuvioita. Urposen ehdotus tuoda HJS:n pelaajia esimerkiksi lukemaan lastentapahtumaan otettiin kirjastossa innostuneesti vastaan.
”Lukutaitotyön kannalta olisi mahtavaa saada tapahtumiin pelaajien kaltaisia, lapsille ja nuorille samaistuttavia esikuvia”, Huotakoski toteaa.
Lainattavat kausikortit oikeuttavat sisäänpääsyn kaikkiin HJS:n naisten ja miesten kotiotteluihin. Molempien kaudet ovat jo vauhdissa, ja tämän viikon lauantaina molemmat joukkueet pelaavat kotiottelut peräkkäisinä kellonaikoina Pullerilla.
HJS:n kausikortteja voi lainata Hämeenlinnan pääkirjastosta. Kausikorttien laina-aika on viikon, eivätkä ne ole varattavia. Asiakas voi lainata kortin kerran kaudessa, jotta mahdollisimman moni pääsee otteluun.
Kuva: Jenni Joru.
17.05.2025 20.18 | HJS otti selvän voiton Atlantiksesta alun hankaluuksien jälkeen |
16.05.2025 20.17 | HJS pistejahtiin Helsinkiin |
14.05.2025 14.30 | Suomen cupissa vastustajaksi PK-35 |
13.05.2025 14.50 | Yhteistyö: Perinteinen Kultakeskus kulkee perinteitään rakentavien HJS:n edustusjoukkueiden matkassa |
13.05.2025 11.46 | HJS ja TPV pelasivat vauhdikkaan tasapelin |
11.05.2025 19.19 | HJS matkustaa puhtaalla pelillä aloittaneen TPV:n vieraaksi |