
OTTELUENNAKKO:
KARSINTA KANSALLISEEN YKKÖSEEN
IF Gnistan — HJS
sunnuntai 12.10. klo 15:00
Mustapekka Areena, Oulunkylä, Helsinki
“Juna kulkee taas”, laulaa Kari Tapio ja HJS Naisten karsintajuna puksuttaa myös edelleen. Tulevana sunnuntaina tuttu taistelupari: IF Gnistan Helsingistä ja HJS kohtaavat Oulunkylässa 2-osaisen nousukarsintasarjan ensimmäisessä osaottelussa. Joukkueet kohtasivat edellisen kerran kesäkuussa Suomen Cupissa myöskin Oulunkylässä. Tuolloin HJS oli Veera Ahon maalilla vahvempi 0–1. Viime syksynä HJS tiputti Gnistanin nousukarsinnoista lisäottelussa 2–4, varsinaisen peliajan päätyttyä 2–2 (0–1). Voittomaalin teki myös silloin Aho.
Gnistan voitti tällä kaudella selkeästi oman lohkonsa Naisten Kakkosessa ja oli pitkän aikaa selvää, että joukkue pääsee karsimaan noususta Kansalliseen Ykköseen. Viime viikolla joukkue haki helpohkon 1–2 voiton Seinäjoelta SJK j -joukkueesta. Gnistanin molemmista maaleista vastasi Petra Tarkiainen. HJS voitti tiukassa ottelussa VPS:n Vaasassa. Loppunumerot olivat 2–3. HJS:n maalintekijät olivat Minea Säteri, Sara Haapala ja Peppilotta Mäkelä.
HJS keskikentän dynamo Kiia Pykälistö ennakoi tulevaa matsia: “Sunnuntaina meidän pitää antaa kaikki kentälle ja luottaa omaan tekemiseen. Kaikki aiemmat keskinäiset pelit ovat olleet tasaisia ja odotettavissa on kauden vaikein peli.”
Ottelusarja jatkuu seuraavana sunnuntaina 19.10. Pullerilla klo 14:00. Kaikki fanit silloin kentän laidalle kannustamaan HJS Naiset Ykköseen!
| 29.10.2025 08.00 | Iso KIITOS kaudesta 2025 |
| 28.10.2025 10.00 | Kausikortit kaudelle 2026 ovat myynnissä |
| 27.10.2025 21.30 | Otteluraportti: Ykkösen Nousukarsinta PKKU–HJS 26.10.2025: 2–0 (0–0) |
| 21.10.2025 15.30 | Otteluennakko: Nousukarsinta, HJS – PKKU to 23.10. klo 19:00 |
| 20.10.2025 09.58 | Otteluraportti: Ykkösen Nousukarsinta HJS–IF Gnistan 19.10.2025: 2–4 (2–2) |
| 16.10.2025 18.32 | Otteluennakko: Nousukarsinta, HJS – IF Gnistan su 19.10. klo 14:00 |