HJS kärsi niukan tappion TPV:lle
Edustus miehetJulkaistu: 14.03.2026 18.57

HJS kärsi niukan tappion TPV:lle

HJS:n valmistautuminen reilun kuukauden päästä odottavaan Kakkosen kauteen jatkui tänään kotiottelulla sarjaporrasta ylempänä pelaavaa TPV:tä vastaan. TPV karkasi tilanteenvaihdoista kolmen maalin karkumatkalle, mutta HJS nousi vielä taistelemaan hyvästä lopputuloksesta, mutta kahden maalin kiri ei riittänyt aivan loppuun asti.

Ottelu eteni tasaisena ja hyvätasoisena aina ensimmäisen puoliajan loppuun asti, joka päättyi HJS:n osalta synkkään pariminuuttiseen. TPV iski kaksi maalia lähes identtisellä tavalla, kun Lamin Jadama karkasi kaksi kertaa läpiajoon pystysyötön jälkeen ja käytti tilaisuutensa kylmänviileästi.

TPV karkasi kolmen maalin johtoon toisen jakson alussa. Kaksi vastaan yksi -tilanne päättyi Jadaman syöttöön maalin eteen, josta pallon iski reppuun viime kauden HJS-hyökkääjä Antti Kujala.

HJS kavensi 72.minuutilla. Topi Ala katkaisi TPV-maalivahdin syötön, jonka jälkeen pallo kimposi 16-rajalle. Jami Kyöstilä oli ensimmäisenä irtopallossa, jonka hän sijoitti varmasti tyhjään maaliin.

HJS jahtasi aktiivisesti lisämaaleja, joista toinen syntyi 90. minuutilla. Elias Riihelä kuljetti palloa kohti TPV:n linjaa, syötti oikea-aikaisesti Eetu Kajannolle, joka sijoitti pelivälineen alakulmaan.

HJS:n päävalmentajan Lauri Hakasen mukaan joukkue keräsi tärkeää oppia päivän ottelusta.

”Oli vaativa peli hyvää vastustajaa vastaan. Saimme hyvää oppia varsinkin siihen, miten voimme eliminoida omalla pelaamisella tilanteenvaihtojen ja nopeiden hyökkäysten uhkaa. Tiesimme TPV:n vahvuudet, mutta ne realisoituvat silti kentällä. Varsinkin alakerran pelaajille tuli oppia siitä, miten oman vastinpelaajan kanssa pärjää isommissa tiloissa. Ylipäätään saimme oppia, millaista työ- ja juoksumäärää vaatii, että pystymme pelaamaan tällä tavalla aktiivisesti näin hyvää vastustajaa vastaan”, Hakanen kertoi.

Huolimatta tappiosta, oli päivän esitys selvä parannus viikon takaiseen Reipas-kohtaamiseen.

”Pelisuunnitelma toimi ensimmäisellä jaksolla varsin hyvin. Pidimme TPV:n pitkään pois muodon sisältä ja saimme riistoja, mutta sen jälkeinen toiminta ei ollut riittävän päättäväistä, jotta olisimme pystyneet saamaan enemmän maalipaikkoja. Pallollisesti loimme vastustajalle paljon haasteita ja pystyimme etenemään kontrolloidusti muodon sisältä ja prässin läpi. Pieni laatuero oli siinä, miten pystyimme vyöryttämään hyökkäyksiä maalille asti”, Hakanen summasi.

Harjoitusottelut jatkuvat ensi viikolla kotona Ykkösen FC Jazzia vastaan.

Kokoonpano:

Luukas Meltoranta

Aapo Kannisto (Matti Nokkonen 64’)

Elmeri Supperi (Abu Seyar 78’)

Valtteri Ahokas (Aaron Nagy 68’)

Roope Niskanen

Jami Kyöstilä

Topi Ala

Akseli Lehtomäki

Jimi Pellikka (Elias Riihelä 64’)

Valtteri Lindberg (Eetu Kajanto 64’)

Hämeenlinnan Jalkapalloseura Ry (HJS ry)

Härkätie 17, 13600 Hämeenlinna

Y-tunnus: 1582099-2

toimisto@hjs.fi / 045 120 5771

Toimiston aukioloajat:

Ma: suljettu

Ti: 13‒19, ke-pe: 9‒15.30