FC Haka ja HJS ovat solmineet farmisopimuksen
EdustusJulkaistu: 12.03.2024 10.55

FC Haka ja HJS ovat solmineet farmisopimuksen

Veikkausliigajoukkue FC Haka ja Kakkosessa pelaava Hämeenlinnan Jalkapalloseura ovat solmineet farmisopimuksen, jonka myötä käynnistetään yhteistyö seurojen välillä ja mahdollistetaan pelaajien jouhevampi liikkuminen joukkueiden kesken.

”Sopimus tarkoittaa meidän kannaltamme kahta asiaa. Saamme Hakalta pelaajia vahvistamaan ja laajentamaan rinkiämme. Toisinpäin ajateltuna sopimus avaa meidän pelaajillemme onnistuessaan väylän vaikka liigaan asti. Uskon, että sopimus antaa pelaajillemme paljon lisäbuustia, sillä tämä on suora paikka näyttää omien rahkeiden riittävyys Suomen huipputasolle”, kertoo HJS:n päävalmentaja Mikko Manninen.

Haka on Manniselle tuttu organisaatio, sillä hän vietti seurassa kaksi kautta edustusjoukkueen valmennusryhmässä. Hän näkee, että Haka on HJS:lle mitä sopivin yhteistyöseura.

”Tiedän, että Haka on hyvä organisaatio. On järkevää tehdä yhteistyötä, ja Haka Veikkausliigajoukkueena tuo korkean tason lähemmäksi ja konkreettisemmaksi pelaajillemme. Hakasta meillä käyvät pelaajat näyttävät, millaista tasoa siellä vaaditaan. Keskustelemme Hakan valmennuksen kanssa vielä yksityiskohtaisemmin pelaaja-asioita läpi, ja tämä tulee varmasti palvelemaan molempia osapuolia. Olen todella iloinen sopimuksen synnystä”, Manninen sanoo.

Myös FC Hakan toimitusjohtaja Olli Huttunen iloitsee sopimuksen synnystä.

”Sopimus HJS:n kanssa antaa mahdollisuuden saada peliaikaa jokaiselle pelaajalle tasaiseen tahtiin. Kova Kakkosen lohko mahdollistaa pelaajillemme laadukkaita pelejä myös Kakkosen tasolle. Päätöstä helpotti myös tuttu valmentaja Mikko Manninen”, Huttunen toteaa.

Hämeenlinnan Jalkapalloseura Ry (HJS ry)

Härkätie 17, 13600 Hämeenlinna

Y-tunnus: 1582099-2

toimisto@hjs.fi / 045 120 5771

Toimiston aukioloajat:

Ma: suljettu

Ti: 13‒19, ke-pe: 9‒15.30