HJS saa erittäin meritoituneen vahvistuksen ‒ Medon ura jatkuu Hämeenlinnassa
EdustusJulkaistu: 14.03.2024 11.55

HJS saa erittäin meritoituneen vahvistuksen ‒ Medon ura jatkuu Hämeenlinnassa

Hämeenlinnan Jalkapalloseura vahvistuu todella kovan luokan pelaajalla, kun pitkän ja kunniakkaan uran huipputasolla pelannut Mohamed Kamara eli tuttavallisemmin Medo liittyy joukkueeseen vuoden sopimuksella.

36-vuotiaan Medon ansiolista on huikea koko Suomen mittakaavassa puhumattakaan Kakkosesta. Sierra Leonen ja Suomen kansalainen aloitti ammattilaisuransa KuPSin paidassa ja voitti Suomen mestaruuden HJK:ssa vuosina 2009 ja 2010.

HJK:sta keskikenttäpelaaja siirtyi Serbian pääsarjaan Partizan Belgradiin, jossa hän voitti Serbian mestaruuden kahdesti ja nosti cup-pokaalia kertaalleen. Hän pelasi serbialaisjätin riveissä myös Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan lohkovaiheessa.

Partizanista Medo jatkoi matkaansa Englannin Championshipiin Bolton Wanderersin organisaatioon, jossa hän pelasi kausien 2013‒2016 aikana. Boltonia edustaessaan hän vietti yhden ajanjakson lainalla Israelin suurseura Maccabi Haifassa.

Boltonista hän palasi takaisin HJK:hon ennen kuin ura jatkui samana vuonna Kuwaitin pääsarjassa ensin Kuwait SC:n ja sen jälkeen Kazma SC:n riveissä.

Kuwaitin ajanjakson jälkeen hän palasi takaisin Suomeen, jossa hän edusti FC Hakaa vuonna 2020 ja viimeisenä kahtena kautena Gnistania.

Sierra Leonen maajoukkueessa Medo on pelannut 33 ottelua ja tehnyt kaksi maalia.

Medon kaltaisilla meriiteillä varustettua pelaajaa ei ole Hämeenlinnassa aikaisemmin nähty. Miehen itsensä mukaan pääsyy HJS:ään saapumiselle löytyy joukkueen päävalmentaja Mikko Mannisesta.

”Työskentelin Manen kanssa Hakassa ja hän oli aina erittäin hyvä ihminen minulle. Kun hän soitti minulle pelaamisesta HJS:ssä, en voinut sanoa ei. Tiedän myös vähän seurasta, joka yrittää nousta ylöspäin. Haluan auttaa joukkuetta pärjäämään hyvin”, Medo kertoo.

Medo treenasi joukkueen kanssa ensimmäisen kerran keskiviikkona ja kertoi, että ensivaikutelma oli erittäin positiivinen.

”Olen yllättynyt, kuinka hyvin pojat pelasivat. He pystyivät liikuttamaan palloa ja siitähän futiksessa on kyse: pallon pitämisestä ja liikuttamisesta hyvällä temmolla. Oli kiva potkia jätkien kanssa”, Medo iloitsee.

Medo tuo luonnollisesti roppakaupalla tietotaitoa jaettavaksi joukkueen nuorille pelaajille.

”Uskon, että pystymme kehittymään paljon kauden aikana. Pelasin Jonnin (Thusberg) ja Jamin (Kyöstilä) kanssa Hakassa, jotka ovat myös vanhempia pelaajia. En tiedä muista pojista vielä paljoa, mutta tekeminen näytti hyvältä. Ja odotukset ovat totta kai korkealla. Joukkue haluaa nousta seuraavalle tasolle ja odotan paljon muilta pelaajilta. Toivottavasti pystymme etenemään tavoitteita kohti”, Medo sanoo.

Medo vakuuttaa, että hän on edelleen äärimmäisen motivoitunut pelaaja, joka haluaa antaa kaikkensa HJS:n puolesta.

”Monet kaverini kyselevät, että milloin lopetan, mutta aion tehdä sen vasta, kun kroppani on sitä mieltä. Kehoni tuntuu edelleen hyvälle, pystyn liikkumaan ja tekemään mitä haluan, joten miksi lopettaisin? En halua ikävöidä peliä, kun lopetan saati lopettaa, koska joku sanoo minulle niin. Haluan edelleen pelata jalkapalloa ja olen motivoitunut olemaan kentällä.”

HJS:n päävalmentaja Mikko Manninen toteaa, että Medon kohdalla puhutaan poikkeuksellisesta vahvistuksesta Kakkoseen.

”Ei tällä sarjatasolla ole tuollaisilla meriiteillä pelannutta sälliä ollut varmaan pitkään aikaan. Olen todella iloinen, että Medo laittoi nimensä sopimukseen”, Manninen hehkuttaa.

”Medo on äärettömän kokenut. Hän on pelannut pitkän uran ammattilaisena ulkomaita myöten ja ollut sielläkin huipulla. Puhumme erittäin kovasta pelaajasta, ja veikkaan, ettei kaikilla ollut treeneissä ihan täyttä käsitystä siitä, millaiset meriitit hänellä on. Mutta ne meriitit eivät näy ulospäin, vaan hän on erittäin nöyrä kaveri. Heti näki, kuinka hän alkoi puskemaan vieressä olevia jätkiä eteenpäin. Olemme saaneet johtajan kentälle”, Manninen kuvailee.


Kausarit kaudelle 2024 --> tilaa tästä!

Hämeenlinnan Jalkapalloseura Ry (HJS ry)

Härkätie 17, 13600 Hämeenlinna

Y-tunnus: 1582099-2

toimisto@hjs.fi / 045 120 5771

Toimiston aukioloajat:

Ma: suljettu

Ti: 13‒19, ke-pe: 9‒15.30